Posts tagged “Infopiste

Nummirock 2018

Nummirock, paras tapa viettää juhannus, ainakin jos meikältä kysytään. Festari joka järjestetään Nummijärvellä järven rannalla keskikesän juhlan aikaan. Lämpöä, rakkautta ja mahtavia ihmisiä ja totta kai maailman parasta musiikkia.

Eiku hetkonen… kelataan taaksepäin. Festari joka järjestetään Nummijärvellä, joo oikein. Järven rannalla, kyllä. Keskikesän juhlan aikaan, no joo. Lämpöä?! NO EI AINAKAAN IKINÄ KELIEN PUOLESTA! Se ei vaan ole Nummen juttu, että siellä olisi hyvä keli. Silti rakkaus ja mahtavat ihmiset ovat siellä joka vuosi vaikka jokainen tietää, että ei siellä missään shortseissa ja hamosissa pärjää. Vaikka niitäkin näkyy, ja mankineissä kekkaloivia tyyppejä. Juu, nummessa on kaikkea, kaikesta huolimatta.

Itse olen ollut YADn matkassa jo yhdeksän vuotta ja nummessa olen näistä vuosista kuusi. Perinne joka ei toivottavasti heti katkea. Näiltä festareilta on kertynyt sellaisia festarituttuja jotka tulevat joka vuosi käymään pisteellä, tekemässä huumetestin ja kokeilemassa mitä uutta siistiä meillä on. Tänä vuonna uusin juttu oli epäonnenpyörä, se oli selvästi valttikorttimme pisteellä ja se keräsikin eniten kävijöitä. Kehujakin se taisi saada!

 

Infopisteen meininkiä meinasi varjostaa huono keli ja ihmiskato, mutta emme antaneet sen liiaksi haitata ja parin viimeisen päivän aikana keksimme uuden tavan millä saisimme ihmisten huomion. Aloimme jakamaan pisteemme ohi käveleville ihmisille tarroja ja kortsuja, tämä toimi ainakin sen verran että emme jääneet täysin ilman ihmiskontakteja. Tänä vuonna ihmisiä oli minusta muutenkin aiempiin vuosiin verrattuna vähemmän ja se näkyi minusta pisteellämme. Onneksi epäonnenpyörä oli tosiaan mukana, se auttoi myös ihmisten kiinnostuksen herättämisessä. Toinen hyvä ”kikka” oli hyppynaru! Pari tyyppiä pyörittämään ja johan oli jo joku valmiina hyppäämään. Käväisin itsekkin hyppimässä parin festari kävijän kanssa. Yksi oli Infected rainin laulaja, joka on nyt aina pakko mainita tähän väliin 😀 Eli vink vink, käyttäkää ihmiset hyppynarua!

 

Mieleenpainuvin kohtaaminen oli erään miehen kanssa joka kertoi työskentelevänsä vankilassa ja oli erittäin kiinnostunut toiminnastamme. Niinkin kiinnostunut, että hän jätti yhteystietonsa ja festareiden jälkeen olin häneen yhteydessä ja mainostin meidän menetelmäkorttejamme ja muuta materiaalia mistä nettikaupastamme löytyy. Mies oli erittäin innoissaan edelleen ja lupasi olla jatkossa yhteydessä. Toivottavasti tästä kehkeytyy joku hyvä yhteistyörupeama!

Toinen mikä on aivan pakko mainita on eräs hyvissä olotiloissa oleva nuori nainen. Hän oli kovin innoissaan tarroistamme ja kysäisikin ennen kuin lähti, että ei meillä olisi tarroja missä olisi peikkoja, oli kuulemma joskus sienipäissään niitä nähnyt. Itse hiukan hämmentyneenä valittelin että ei valitettavasti löydy, mutta lupasin viedä kehitysidean eteenpäin. Uusia tarroja siis odotellessa 😀

Tähän voisi heittää jotain syvällisiä loppu sanoja, mutta kerronpas vain että mene ja kokeile nummi.
Nummi on rakkautta ❤

Kiitän ja kumarran!
Saana

Mainokset

Provinssi 2018

Voi juku mikä reissu takana! Oltiin viime viikolla Provinssissa 28.-30.6.2018. 40 vuotta täyttävä festari veti kuulemani mukaan yli 70 000 kävijää alueelleen, eikä se mikään ihme ole viihtyisän, hyvin järjestetyn tapahtuman sekä monipuolisen artistikattauksen vuoksi! Lähdettiin keskiviikkona 27.6. Jyväskylän toimistolta kohti Ilmajokea, jossa majoituimme ihanalla Seppälän Nuorisotalolla!! 🙂 Ekana iltana käytiin kaupassa ostamassa sapuskat, kahvit sun muut, ja laitettiin majotusasiat kondikseen. Torstaina suunnattiinkin sitten aamupäivällä kohti Provinssia! Mahtavaan fesuporukkaamme kuului festarivastaava Eetun lisäksi Janne, Jenna, Jenni, Joni (hirveesti jiillä alakavia), Saara, Tanja sekä Teemu.

Teltta pystytettiin lähelle narikkaa, ennen turvatarkastusportteja. Eli sellaiselle alueelle minne pääsee vain rannekkeella, mutta muuten voi vielä chillailla vähän vapaammin, ja itseasiassa tosi moni leiriytyikin vielä nurmikolle siinä ennen alueelle menemistä. Torstain keli ei meitä enää alkuillasta niin suosinut, mutta ei me annettu sen haitata meininkiä, olihan meillä kuitenkin sadetakit ja monella myös kumpparit messissä.

Perjantaina keli oli onneks jo vähän parempi, ja sen huomas myös teltalla kävijöiden määrässä. Epäonnenpyörä oli näilläkin festareilla selvästi suosituin ja vetovoimaisin ohjelmanumero! Huumetestejä ja myös muita keskusteluja teltalla tuli käytyä ihan kiitettävästi.

Lauantaina taisi olla kaikista eniten Provinssikävijöitä. Lauantaina ainakin allekirjoittanut teki eniten vesitatskoja teltalla käyneille. Kuskina menin muita edeltä nukkumaan majapaikalle jotta jaksoi aamulla lähteä ajamaan kohti Jyväskylää.

Sunnuntaiaamuna siivoiltiin majapaikka, syötiin aamupala ja pakattiin auto. Sitten vaan pakun nokka kohti Jyväskylää, Ähtärin ABC:n kautta. Väsynyttä porukkaa kyydissä mutta aika hemmetin hauska reissu takana! Kiitos kaikille että teitte reissusta näin ikimuistoisen ❤

 

– Jenni


Provinssi 2016

Provinssi 30.6-2.7.2016

YAD oli mukana taas kerran provinssissa, viikonlopusta ei fiilistä puuttunut, eikä sadekaan saanut lannistettua keltatakkista porukkaa.  Meitä lähti provinssiin 8 hengen porukka: Vaula, Jenna, Taneli, Katja, Salla, Petri, Jaakko ja minä eli Aino.

IMG_20160715_173411.jpg

Torstai-aamuna Jyväskylän toimistolla pakattiin kaikki (ainakin lähes kaikki) tavarat mukaan autoon ja lähdettiin kahdeksan aikoihin ajelemaan kohti Seinäjokea, Törnävänsaarta ja Provinssia. Seinäjoelle päästyämme käytiin viemässä tavarat majoituspaikkaan ja syötiin. Jonka jälkeen lähdettiin seikkailemaan ja hakemaan rannekkeita. Saavuimme muutamien mutkien kautta rannekkeet käsissämme vihdoinkin Provinssin alueelle, purimme auton ja kasattiin teltta pystyyn, pöytäliina oli unohtunut matkasta mutta seinälippu kävi siihen hommaan myös mainiosti. Saimme kuitenkin pisteen kasaan ja ihmisiä alkoi virrata alueelle sisään, osa ihmisistä tuli hyvinkin ennakkoluulottamasti pisteelle kyselemään että saako täällä tehdä huumetestiä ja yllättyikin positiivisesti keskustelusta. Osa olisi taas mielummin pissinyt purkkiin kuin jäänyt keskustelemaan meidän kanssamme. Huumetestit aiheuttivat puolin ja toisin sekä hyviä että huonoja ajatuksia. Pisteemme sijaitsi itäporteista sisään tullessa olevan aula-alueella, johon ihmiset jäivät istuskelemaan.

2016-07-03 02.52.10 1.jpg

Kävimme Petrin, Jaakon ja Jennan kanssa testaamassa myrskyvaroitus-peliä SPR:n pisteellä, selvittiin ulos ja aikaakin jäi vielä muutamia minuutteja. Sen jälkeen alkoikin pieni myrsky oikeasti. Myrskystä (Kaatosateesta) huolimatta saatiin tehtyä hyviä ja kivoja huumetestejä ja muutama ihminen siinä kaatosateessakin halusi tulla keskustelemaan meidän kanssa teltan ulkopuolellekkin.

received_301076926895079

Torstaina pisteellä käytiin paljon hyviä keskusteluja ja tehtiin huumetestejä, oli sekä huonoja että hyviä keskusteluja, mutta paljon enemmän niitä hyviä, ennakkoluuloista ja syyttelystä huolimatta suurin osa ihmisistä tuli kertomaan siitä että hyvää työtä tehdään.

Vesitatuoinnit oli menestys ja niitä tultiinkin hyvin usein kyselemään innostuneena pisteeltä.

Perjantaina herättiin majoituspaikasta yhdeksän aikoihin, syötiin aamiaista ja lähdettiin kaupan kautta seikkailemaan taas törnävänsaarta kohti, hyvällä säällä saattoi olla vaikutusta hyvään fiilikseen, alueella piste taas kuntoon ja sitten eikun huumetestejä tekemään, Perjantaina alueella oli jo muutama tuhatta ihmistä enemmän ja se lisäsi meidänkin teltalla vierailua, huumetestit jakoivat mielipiteitä lähes yhtä paljon kuin Antti Tuisku. Perjantaina useampi ihminen tuli kyselemään että mitäs me ollaan ja mistä tullaan. Vesitatskat oli kova hitti ja monella ihmisellä huumetestit herätti ajatuksia ja osalle tarttui myös esitteitä ja muita matskuja mukaan, muutamat tuli myös ostamaan meiltä haalarimerkkejä ja pinssejä. 👍

Lauantaina sää ja fiilis oli mahtava! Pääpäivä ja festareilla oli sitten jo huomattavasti enemmän ihmisiä, varmaan semmoise kymmenen tuhatta enemmän! Sen kyllä huomasi myös meidän pisteellä ja vessajonoissa. Muutamia ihmisiä edelliseltä päivältäkin tuli moikkaamaan meitä pisteelle ja tekemään uudet huumetestit eri aiheista.Välissä kerkesimme käydä myös katsomassa muutamaa artistia, mutta itse tyhmänä unohdin sekä lippiksen että vesipullon porttien väärälle puolelle ja hommasin auringonpistoksen tai nestehukan itselleni. Alueella oli hieman ahdasta liikkua ja muutaman kerran meinattiin kompastuakin ihmisten jalkoihin.Pääesiintyjänä isolla lavalla oli Rammstein ja fiilis oli katossa!

Processed with VSCO

Viikonlopun saldona tyytyväinen, mutta väsynyt ja onnellinen porukka.  Yksi auringonpistos, taikka nestehukka, hyvää ruokaa, mahtava porukka, paljon hyviä keskusteluita ja kohtaamisia, ennakkoluulojen muuttamista ja hyvää palautetta. Kiitos kaikille ketä oli mukana ja jos ikinä mietit kannattaako lähteä YADin mukana festareille, niin todellakin kannattaa!:)

Meidän porukka hitsautui nopeasti yhteen ja fiilis oli hyvä ja avoin koko festivaalien ajan!

Kiitos YAD perhe ❤


Jurassic Rock 2013

Ensimmäistä kertaa festareilla, kyllä se oli mahtava reissu. En itse mennyt nauttimaan bändeistä, vaan ihmistä, siitä että saadaan tehdä jotain hyvää. Aika hankalaahan se oli alkuun jutella tuntemattomille ihmisille, mutta siitä selvittiin. Teltalla kanssani oli kavereita, tuttuja ja vähän uusia naamojakin, kaikkien kanssa viihdyin.

 

Infopiste ja vaparit kasassa!

Infopiste ja vaparit kasassa!

Ensimmäinen päivä oli alkuun jokseen kurjahko, mutta ei annettu sen masentaa. jotain putkia oli unohtunut matkasta, mutta meillä oli onneksi matkassa jesaria ja fiksuja ihmisiä. saatiin teltta pystyyn, vaikka hieman huterasti, odotin kovasti milloin teltta kaatuisi. muttei se koskaan kaatunut.

 

Toisena päivänä satoi kauheasti, oli aika kurjaa vaikka toisaalta hauskaakin (ihminen on eläin, pitää sopeutua säähän) olla siellä kun tuntui että vesisade ei lopu koskaan. Onneksi oli matkassa YADin ihanat kirkkaan keltaiset sadetakit, tosin nekin oli kurassa kun osa lähti Stam1naa katsomaan. päivä sujui hyvin, ja oli ihan kivaakin, kun ajatteli positiivisesti.

 

Tutut värit

Tutut värit

Kolmas päivä, aurinko oli ollut ikävä, se helli meitä ihanasti, oli lämmintä ja hauskaa. ihmisiä oli huomattavasti enemmän kun aijempina päivinä. Sunnuntai oli se päivä jolloin tein eniten huumetestejä ihmisille, olin positiivisesti yllättynyt kun sain joitakin pidempiäkin vastauksia, ajatuksia ja mielipiteitä.

 

Lopputulos tästä, minun ihka ensimmäisistä festareista, Hyvin väsynyt Tiuku ja iloinen mieli, kauheasti tuttuja nähty ja tutustuttu pariin ihmiseen paremminkin.

 

– Tiuku


Qstock 2013

Qstock alkoi meidän Yadilaisten osalta aika sekavasti, sillä rannekkeissa oli sattunut jonkinmoinen väärinkäsitys. Loppujen lopuksi kaikki kyllä saivat staffirannekkeet ja puolet porukasta lisäksi myös kangasrannekkeet. Vasempaan käteen. Ja kyllä siinä kestikin. Majapaikka oli suhteellisen jees, siellä oli jopa kiipeilyseinä, mutta ötököitä kömpi esiin mitä ihmeellisimmistä paikoista.

 Image

Joo ei pygenny menee ylös asti.

Infopiste oli viime vuoden tavoin vähän syrjässä, joten pisteelle ei hirveämmin ollut tunkua, vaikka porukkaa kävikin tasaiseen tahtiin. Twister oli ahkerassa käytössä, ja jonkkapalloja tuli aika moni kokeilemaan. Huumetestien tekeminen oli hieman haastavaa päälavan ollessa suoraan pisteen takana, mutta kyllä siellä selvittiin. Porukka oli normaalia festarijengiä, kannabis ja/tai alkoholi olivat pääosassa useimmissa keskusteluissa ja tuskin ketään yllätti ne muutamat jotka tulivat kysymään, mitä huumeita meiltä saa.

 

Hyviä keikkoja oli ohjelma väärällään ja mm. PMMP, Disco Ensemble, Within Temptation ja WÖYH! antoivat hyvää vastapainoa infopistetyölle ja tilaisuuksia riehumiseen. Erityisesti mieleen jäi Antti Tuiskun sekoitus äärimmäistä diivaa ja Lapin maalaispoikaa, varsinkin kun hän erään välispiikin aikana kysyi, onko yleisössä miehiä, jolloin tiimimme ainoa miespuolinen henkilö (arvatkaa kaksi kertaa oliko kyseessä Olli) päätti nostaa käden ylös ja kiljua niin kovaa kuin kurkusta lähtee. Olimme sen verran edessä että tietenkin Antti katsoi suoraan meihin päin ja parin sekunnin jäätymisen aikana kasvoille tullut epäuskoinen ilme oli näkemisen arvoinen. Siinä on herroilla kertomista lapsenlapsillekin.

 

Mielenkiintoista oli myös seurata muutamaa melkein viimeistä päivää parin tiimiläisen tavaroidenluopumishaasteesta, propsit Vaulalle ja Eeditille!

 

Ilma oli (aivan liian) kuuma ja aurinkoinen, lukuun ottamatta viimeisen illan/yön ukkosmyrskyä, joka yllättäen jakoi mielipiteet infopisteläisten kesken. Ilmeisesti kaikki eivät tykkää ukkosesta, hmm. Kaikki YAD:n messissä joskus Qstockiin eksyneet varmaan tietävät että lähtiessä pitää huudella auton ikkunasta hävyttömyyksiä.

 

Univajetta sai hieman vähennettyä pitkän automatkan aikana ja kotiin päästessä oli ihan poikki, mutta kivaa oli taas, kiitos YAD ja kiitos porukka, taas kerran.

 Image

Hellanlettas ku oikee tällanen söpö tiimipotrettiki saatiin otettua!

 

 

HÄVYTTÖMYYKSIÄ!”

 

– Meri


Festarikesä 2013

KESÄN FESTAREILLE YADIN MATKASSAYAD infopiste

Youth Against Drugs (YAD) ry on nuorten vapaaehtoisuuteen perustuva ehkäisevän huumetyön yhdistys, jonka yksi ensimmäisistä ja vahvimmista toimintamuodoista on kesän musiikkifestareilla vaikuttaminen. Koko 25-vuotisen järjestöuran aikana YADin vapaaehtoiset ovat kiertäneet Suomen suurimmat ja pienimmät festarit, rock- ja räppitouhut sekä kaikki siltä väliltä. Eikä tarvitse kauan suostutella, kun allekirjoittanutkin on mukana festarikiertueella!

YADin festarikiertue saavuttaa noin 15 eri musiikkitapahtumaa kesän aikana, joista mainittakoon jo vuosien mittaan tutuiksi tulleita festareita kuten Ilosaarirock, Provinssirock, Qstock sekä Nummirock. Koulutetut 16-29-vuotiaat vapaaehtoiset pitävät festareilla YADin infopistettä, jossa festarikansa voi käydä päihdeaiheista keskustelua muun muassa huumetestien kautta. Infopisteellä jaetaan myös tietoa päihteistä erilaisten infokorttien ja materiaalien muodossa, ja on aina mahdollisuus osallistua johonkin aktiiviseen toimintaan kuten jonkkaamiseen.

Mahtavien kokemusten ja hyvän hengen luovat festarireissujen 5-8 henkisten tiimien matkojen yhteinen suunnittelu ja toteutus. Toimintamme on päihteetöntä, ja läsnäolostamme festareilla selvinpäin näkyy yhteisen tekemisen ja musiikin juhlan meininki! Moni voi jo tunnistaakin YADin keltamustan logon infopisteen taustakankaasta tai vapaaehtoisten paidoista festareiden keskeltä, ja taas kerran tänä kesänä!

YAD materiaalia infopisteelläInfopistetyössä festareilla pääsee aina tutustumaan uusiin ihmisiin, pitämään hauskaa hyvissä mestoissa rennossa seurassa sekä nauttimaan kesän elävänmusiikin tarjonnasta eripuolilla Suomea. Olen kokenut paljon mielenkiintoisia keskusteluja, nähnyt mitä kovempia bändejä sekä tutustunut joka kesä uusiin yadilaisiin festareilla, jotka yhdistävät nämä kaikki toisiinsa. Festarikesän lopettaa vapaaehtoisten yhteinen leiriviikonloppu, jossa käydään läpi kesän tunnelmat ja kokoonnutaan viettämään yhteinen purkutapaaminen leppoisin fiiliksin.

Mukaan kesän festarikiertueelle pääsee käymällä viikonlopun mittaisen YADin järjestämän infopistekoulutuksen, jonka ajankohtaiset tiedot kerrotaan tässä:

Infopistekoulutus

Aika: 25.-26.5.2013, la klo 11-18 ja su klo 10-15

Paikka: Jyväskylän toimisto, Lutakonaukio 3, 40100 Jyväskylä

Kenelle: 14-29 vuotiaille Yad ry:n infopistetyöstä kiinnostuneille, kesällä festareille lähteville infopiste- ja festaritiimiin kuuluville

Maksu: Yad ry:n jäsenille 5€, muille 11€ (sisältää jäsenyyden)

Majoitus Lutakon tiloissa sekä ruokailut kuuluvat hintaan

Tietoa ja keskustelua mm. eri huumausaineista, Yad ry:n infopistetyöstä, huumeidenkäytön vaikutuksista ympäristöön, Yadin arvoista ja asenteista. Infopistekoulutus antaa valmiudet toimia Yadin infopisteillä ja on portti Yadin festarityöhön. Kevään koulutuksessa paneudutaan erityisesti festarityöhön. Koulutuksesta saa todistuksen.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen 13.5.2013 mennessä, kirjoita viestiin nimi, ikä, kotiosoite, sähköpostiosoite, puhelinnumero, ruoka-aineallergiat ja /tai erityisruokavaliot:

Tuomas Laine tuomas.laine@yad.fi

Sari Hippinen sari.hippinen@yad.fi

Twisteriä Lutakko Liekeissä 2012Tämän lisäksi jo festareita kiertäneet, infopistekoulutuksen käyneet yadilaiset voivat osallistua infopistevastaavakoulutukseen, joka valmistaa vapaaehtoiset toimimaan vastuuhenkilön roolissa festarireissuilla:

Infopistevastaava koulutus

Aika: 18.-19.5.2013, la klo 11-18 ja su klo 10-15

Paikka: Jyväskylän toimisto, Lutakonaukio 3, 40100 Jyväskylä

Kenelle: 18+ -vuotiaille, infopiste- ja festaritiimiin kuuluville infopistekoulutuksen käyneille

Maksu: koulutus on osallistujille maksuton, matkat korvataan

Majoitus Lutakon tiloissa sekä ruokailut kuuluvat kaikille

Jonkin verran infopistekokemusta omaavat ja infopistekoulutuksen käyneet 18 -vuotta täyttäneet yadilaiset voivat osallistua festarivastaavien koulutukseen. Vastaavat lähtevät kesän festareille vastuuvapaaehtoisina ja tehtävänä on vastata reissulla porukan talousasioista, mukaan otettavasta tavarasta jne. Festarivastaaville maksetaan päivärahat festareilta. Ajokortti katsotaan eduksi, mutta ei ole pakollinen!

Lisätietoja ja ilmoittautumiset 13.5.2013 mennessä, kirjoita viestiin nimi, ikä, kotiosoite, sähköpostiosoite, puhelinnumero, ruoka-aineallergiat ja /tai erityisruokavaliot:

sposti: tuomas.laine(at)yad.fi, puh. 050 408 3887, facebook: Tuomas Yad

Nähdään koulutuksissa ja kesän festareilla, kaikki ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!

Miio, Festarityöntekijä

Festarikiertue 2013


Jurassic Rock

YADilaiset WÖYH! – bändin keikalla!

Jurassic oli todella uudenlainen kokemus. Olen vain kerran aiemmin käynyt muulla kuin konemusiikkia tarjoilevalla festivaalilla (RMJ 2007). Jurassic Rock oli nimensä mukaisesti huomattavasti enemmän rokkiin suuntautunut tapahtuma. Yleisö oli kuitenkin, erilaisen lisäksi, huomattavasti vähemmän homogeeninen. Tämä oli myös ainoa infokeikka minulle koko kesänä. Muuten olen ollut 3 ensiapukeikalla (DW) tämän kesän aikana. Vaihtelu virkistää. Infolla on mielestäni kevyempää kuin ensiavussa.

Kohdalleni sattui erityisen paljon ihmisiä, joiden päihdekokemukset olivat vain alkoholin ympäriltä. Tuttuun tapaan myös kannabis nosti päätään. Myssy-kamppis herätti hieman keskustelua. Ensimmäinen reaktio siihen oli oletus, että olemme täysin vastaan. Laillistamisen kannattajatkin kuitenkin ottivat kantamme melko positiivisesti kun sen selvensi.

YADilaiset Jurassic Rockissa!

Parasta festareilla on hyvä porukka ja mieleiset artistit. Muuta ei oikeastaan pään sekoittamiseen tarvitakaan. Vielä kun ihmiset ymmärtäisivät tällaisten asioiden päälle.

Melkein koko infoporukka oli minulle uusia ihmisiä. Kahdeksan hengen tiimistä vain 1 oli ennestään tuttu. Kuitenkin tutun YADilaiseen tapaan, jokainen oli omalla tavallaan mahtava persoona. Reissusta tuli siis palattua monta uutta tuttua rikkaampana.

YADilaiset infopisteellä!

Täysin selviä asiakkaita ei tullut montaa vastaan. Omasta kaveripiiristä paikalla oli yllättäen kolmikko, joiden en olisi odottanut olevan kyseisillä festareilla. Olivat road tripillä (paras mahdollinen trippi) päätyneet myös Mikkeliin. Koko poppoo oli selvänä, ei pelkästään kuski.

Kiitos jälleen YAD ja erityisesti Jurassic Rockin infotiimi!

Teemu


Porispere!

Yhteiskuvaa Sex Pistolsin Glen Matlockin kanssa!

Kun minulta kysyttiin lähtisinkö Poriin rokkaamaan, vastasin välittömästi myöntävästi. Kaikki reissut YAD:n kanssa ovat olleet huikeita ja minulla sattui olemaan vapaa viikonloppu joten mielessäni ei käynyt kuinka järkevää on lähteä toiselle puolelle Suomea festareille. Minun osalta reissu kesti viisi yötä (toiset selvisivät kolmella) ja voin kertoa että nyt kotiin päästyäni olen täysin poikki mutta tyytyväinen.

Perjantaina alkupäivä oli hyvin pitkälti vesisadetta eikä infopisteellä käynyt kovinkaan paljon ihmisiä vaan festarikansa vietti aikaa sateensuojassa. Jurotimme siis koko seitsämän hengen porukka huput päässä teltassa aurinkoa odotellen. Iltaa kohti sade loppui ja ihmiset alkoivat kömpiä luolistaan myös meidän pisteelle eksyen. Innostuttiin sirkustelemaan lähes koko porukalla ja saatiin myös muu festarikansa kokeilemaan härveleitä. Ylpeänä voin kertoa että sain ensimmäistä kertaa diabolon pyörimään erään vanhan sirkuskoululaisen ja parin pikkuäijän neuvoilla!

Lauantaina ihmisiä kävi enemmän (tietysti varsinkin silloin kun olimme Titan kanssa kahdestaan pisteellä muiden riehuessa Stam1nan keikalla) ja ainakin itse sain aikaan paljon mielenkiintoisia keskusteluja. Porisperessä pisteellä kävi lähinnä porukkaa joilla ei ollut oikein mitään mielipiteitä huumeista, toisaalta kaipaamiani haastavia keskusteluita syntyi vähemmän mutta toisaalta tällaisten ihmisten mielipiteisiin on ehkä helpompi vaikuttaa. Mikään keskustelu ei jäänyt minua vaivaamaan vaikka muutama uhmakas kettuilijakin pisteellä vieraili. Uskon että kaikki negatiivisilla fiiliksillä lähteneet (luultavasti seuraavaan aamuun mennessä koko keskustelun unohtaneet) keskustelijat olisivat muutamaa olutta aiemmin saaneet paljonkin uusia ajatuksia päähänsä ja tajunneet YAD:n olevan ihan cool juttu. 🙂

Vauhdikasta Lautasten pyörittelyä!

Ensimmäistä kertaa festareilla YAD:n kanssa olin vuonna 2007 ja joka vuosi sen jälkeen olen ainakin yhdet festarit käynyt infopisteilemässä. Joka festareiden myötä homma muuttuu mielekkäämmäksi ja siitä saa itse enemmän irti. Hienointa tässä työssä on kun saa oikeasti hyvän keskustelun aikaan ja ihmiset miettimään asioita tosissaan. Bonuksena saa uusia ystäviä, näkee huippu bändejä ja hyvää festari meininkiä. Vaikka kanssaihmiset usein kummastelevatkin festareilla selvinpäin oloamme, voin kertoa että tunnelma on joka reissulla ollut loistokas eikä kertaakaan ole ollut aamulla huono olo tai morkkis (ellei sitte liiasta suklaan syömisestä)!

Nähdään ensi kesänä!
– Siiri


Pipefestin meininkejä!

Pipefestiin, Himokselle lähdettiin kolmen ihmisen voimin liikkeelle, mikä toi lisäjännitystä reissuun. Matka Tampereelta Jyväskylään menikin lepäillessä, kun olin edellispäivänä tullut pääsykoe reissusta Kaustisista. YAD:n vapaaehtoiset Vaula, Eetu ja Titta liikenteessä. Paikan päällä ei oikein tiedon kulku ollut onnistuneimmasta päästä. Piste saatiin pystytettyä kuitenkin ja festarit käynnisty erittäin rauhallisissa tunnelmissa.

Vaparit pääsivät yhteiskuvaan Tommy Lindgrenin kanssa!

Porukkaa ei kovin paljon pisteellä käynyt aluksi, mutta illan mittaan alkoikin ihmisiä valumaan. Ensimmäiset kaksi poikaa jäi kyl ehdottomasti mieleen, asiallisia sekä fiksuja nuoria. Mikä on myös aika hienoa, että he myöhemmin alueella vastaan tullessa moikkailivat meitä. Tämä päivä osoitti sen, että kolmistaankin homma toimii! (:

Toisen päivän evästykset NAM!

Toisena päivänä mukaan tuli myös Tuomas ja Iida, joista oli iso apu kuitenkin. Itsellä oli festareiden aikana erittäin hyvä fiilis, vaikka kolmas päivä jäikin meillä väsymyksen takia väliin. Bändeistä ehdottomasti Aste, Cheek sekä Mikael Gabriel (kenenkä kanssa allekirjottaneella oli ”treffit” ;D) jäi syvälle sydämeen. Näitä muistellessa. Uusia tuttavuuksia sainkin muutaman, kun en Vaulaa, Iidaa sekä Tuomasta ollut ennen nähnyt, mutta kemiat ja ryhmähenki toimi tässä porukassa. Itse sain myös nähdä muutamia ystäviä pitkästä aikaa! Koko reissusta loppupeleissä jäi iso hymy huulille, taas kerran näytettiin, miten ainakin me osataan nauttia päihteettömästi festareista (:

-Titta


Ja kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisin saanut olla mukana.

Lähdettiin ajamaan Ilosaareen perjantaina 6 ihmisen voimin ja jo tällöin oli selvää että reissusta tulee hyvä. Joensuusta poimittiin Henna asemalta ja vaikka vieras kaupunki tuotti vastaavalle suurta päänvaivaa, löydettiiin infopaikka ja nuokkari Antin avustuksella. Ilta menikin sitten erilaista musiikkia kuunnellen ja seuraavan päivän aikatauluja sopien.

Lauantaina päästiin sitten vihdoin infoilemaan. Hitaan alun jälkeen porukkaa alkoi valua pisteelle tasaisin väliajoin ja lähes aina oli joku joko hamuamassa tavaraa tai kyselemässä huumetestiä. Infopisteellä oli sama rento meininki kuin aina eikä mielenkiintoisilta keskusteluilta tai ehdotuksilta vältytty, pääsin itse muutamaan otteeseen jopa puhumaan englantia. Illalla sitten palattiin nuokkarille, jossa syötiin, pelattiin bändipeliä ja oltiin hieromaringissä, vaikka äänistä olisi voinut päätellä ehkä jotain muuta. Taneli päätti myös rakentaa Helmin kanssa linnan biljardipöydän alle, take a look !

Katsellessani Ilosaaressa kännisten ihmisten kävelyä telttamme ohi, muistin taan muutaman syyn miksi itse pysyttelen festareilla selvinpäin.  Ensimmäinen syy on varmasti se, että haluan muistaa kaikki bändit mitä olen nähnyt ja saada niistä irti kaiken mahdollisen. Toisekseen, kännissä tekee vieraiden ihmisten seurassa yleensä jotain tyhmää, mitä varmasti katuu aamulla. Juominen festareilla on myös kallista ja ainakin hallitsee oman käyttäytymisensä täydellisesti kun on selvinpäin.

Tehdään sunnuntaistakin mahtava päivä !

-Vaula