Posts tagged “Qstock

Upeeta infopistetyöskentelyä ja tiimipeliä!

Festarikamat ovat paikoillaan ja festaripölyt alkavat laskeutua toimiston uumenissa. Melkoisen upea kesä ollut kaikenkaikkiaan. Aivan huippujengiä ollu mukana fesuilla ja ei voi, kuin olla kiitollinen kaikista ketkä ovat kynnelle kyenneet ja lähteneet viettämään YADin porukalla fesuja. Upeeta infopistetyöskentelyä ja tiimipeliä. Ootte kaikki kultaa! ❤

Festarikesäää.iida

Kuvakollaasi vapaaehtoisten ottamista kuvista.

Festareiden koontia on aika aloittaa tekemään ja tämä koonti huipentuukin Himoksella vietettävään purkuviikonloppuun, jossa yhdessä vapaaehtoisten kanssa katsellaan, että minkäslainen festaripalapeli me koottiinkaan tänä vuonna. Satoja ihmisiä kohdattuna, upeita musiikki ja festarielämyksiä koettuina. Ihania oivalluksia siitä, että YADin selvä käyntikortti festareille on todellakin vertaistansa vailla. Yhteiset kommellukset ja pulmatilanteista selviämiset ovat lisänneet huumorintuntua reissuilla sekä yhteishenkeä, koska yhdessähän näistä hommista selvitään. Tai purkuviikonlopussahan se sitten lopulta selviää, että onko vielä jotain jäänyt hampaankoloon 😀 (muuta kuin  kuuleman mukaan italianpataa..)

IMG-20190628-WA0005

Lost Unicorn – festaripaidat. Kuva: Eetu Pakkanen

Työntekijän silmin täällä toimistolta käsin ja puhelimen välityksellä (back uppina) pyrimme tekemään kaikkemme kesän aikana, että hommat sujuivat hyvin YADin festarireissuilla. Ja, että suurinosa festarikuutiosta olisi reissussa mukana…:D Festaripäivystysvuoroissa toimivat tänä vuonna Iida, Janina, Anne, Taneli ja Janne. Festaritavaroiden läpikäyntiä ja uudelleen kasaamista sekä purkamista ja tiskaamista yms. Myös reissukohtaista säätämistä lähtijälistan osalta oli tuttuun tapaan useaan otteeseen. Muutamat fesut jouduttiin perumaan, mutta lopulta festarilistalta saimme onnistumaan 11 eri festarit WUHUU!!

Oli ilo elää festarihenkeä näin toimistolta käsin ja sai tosiaan kuulla hauskoja festaritarinoita jokaiselta reissulta. YADilaisuus huokui jokaisella reissulla ja välittyi myös somen kautta mm. facessa sekä instagramin puolella #streittinäfestareilla #YADry. Myös yksi lehtijuttu sekä radiohaastattelukin mahtui mukaan festaritoiminnan tiimellyksessä.

Festarireissuista Puntala-Rockissa vapaaehtoistemme Benjamin pääsi haastatteluun Scum Radioon (42:05 – 44:25): https://www.mixcloud.com/ScumRadio/scum-radio-puntala-rock-2019-spesiaalil%C3%A4hetys-feat-olotila-ja-juggling-jugulars/

EsimerkkifestarihaastatteluPinja

Himoksella Pinjaa haastateltiin Keskisuomalaiseen ja tässä Screenshot-kuva nettilehdestä.

Tänä vuonna festareilla toimineet vaparit saivat itselleen Lost Unicorn – paidat sekä halutessaan festarikohtaiset Open Badge – virtuaaliset osaamismerkit tehdystä vapaaehtoistyöstä. Kiitoksena tosiaan vielä pidetään purkuviikonloppu kaikille niille vapaaehtoisille, jotka ovat tänä kesänä YADin mukana kiertäneet festareita ❤

1Kerää kesän badget talteen.iida

Festarikohtaiset Open Badge – virtuaaliset osaamismerkit vuosimallia 2019

Purkuviikonlopusta tulee vielä tunnelmia sitten elokuun lopulla tänne blogin puolelle myös. 🙂

HOX!: Jos mielii varmistaa festaripaikan YADin matkassa kesänä 2020, niin sen voi varmistaa käymällä YADin Festarityön Infopistekoulutuksen. Seuraava koulutus pidetään Tampereella 30.11.-1.12.2019.

Koulutukseen ilmoittautuminen aukeaa 28.10.2019. Seuraamalla YADin kanavia, voit bongata ajankohtaisimmat jutut sekä tulevat koulutukset!

 

Festariterkuin,

Iida YAD ❤

dav

Simerockin reissulta kantautui ihania festariterkkuja ❤


Qstock 2014

IMG_1698

YAD:n hurjaan Qstockin infopistecrew’hen kuului tänä vuonna Visa, Tilla, Meri, Saara, Jenni, Roosa (kiitos kuskiudesta!!), viime hetkellä mukaan saatu Tiina ja minä, Riikka, joka toimin vastaavana. Lähdimme matkaan uskollisella vuokrapakulla torstaiaamuna ja hyvin kulki. Matka oli pitkä ja hikinen, mutta päädyimme hikoilemaan hieman lisää, sillä majapaikastamme Puolivälikankaan nuokkarilta eli nutalta eli nuopparilta eli nuorisotalolta löytyi (sokeritoukkafarmin lisäksi) mukava liikuntasali, joten pitihän sitä päästä sähläil…sählyilemään. Olimme jo lopettamassa pelejä lämpöhalvauksen partaalla, kun löysin jännittävät pehmeät mailat. Luulimme, että niillä kuuluu hakata toista pelaajaa, mutta liikuntaneuvojamme Visa kertoi, että se olikin pallo, jota piti hakkaamaan. Ja pakkohan sitäkin oli testata tovi. (Peli oli nimeltään kaiketi Ball Bouncer. Suosittelen!)

Hikoilun jälkeen suunnattiin teltan pystytykseen ja sieltä uimaan. Onneksemme löydettiin maailman ihanin uimapaikka (ainakin yksi niistä), Nallikari. Jos ikinä käyt Oulun suunnalla, mene hyvä ihminen sinne!! Tuli suoritettua kunnon iltalenkki, kun käveli niin pitkälle, että vettä oli kaulaan saakka. Ja tietysti: matala ranta -> lämmintä vettä. Ah ❤ Ilta huipentui pelailuihin, etenkin Otsapokka oli hitti. Kyseessä siis arvaa sana –peli, jossa oli oikein pannat ja kortit, pelaaja laittoi sanan otsalleen katsomatta sitä, ja hän arvuutteli muilta sanaa. Ja muut saa vastata ”joo” tai ”ei” (ja vissiin myös ”joskus”, ”tavallaan”, ”jotkut”, ”ehkä jotkut joskus tekee niin”…) 😀 Huippukivaa. Tätä peliä jatkettiin ajomatkoilla, festareilla hiljaisempana aikana jne. Koitettiinpa arvuuttaa jopa meidän aineinfokortteja, toki niissä valikoima on aika suppea, eli arvaus kenties helpompaa.

Perjantai ja lauantai vietettiin lähinnä festarialueella, toki aamusin valmisteltiin ruoat ja itsemme kuntoon päivää varten. Melkein jokaiselle keikalle riitti meidän porukasta katselijaa, tosin taisi joku Keekki jäädä ihan yksin lavalle. Itse nautiskelin mm. SMG:sta, Kaija Koosta Ja Apulannasta (aivan mahtava keikka, yleisökin oli huippua!). Tehtiin vissiin tämän kesän kävijä- sekä huumetestienkat meidän kojulla, joten kyllä siinä ihan mukavasti vilinää riitti. Tavalliseen tapaan tietysti suurimmat väkijoukot saapuivat pisteelle, kun päivystämään jäi vain kaksi yadilaista 😀 Huumetestejä tehtiin kiitettävästi, syntyipä tämänkesäiseen tapaan yllättävän monta hyvää ”muuta keskusteluakin”. Nuo huumetestiksi kutsutut keskustelut, joissa on kysymysrunko valmiina asiakkaan valitsemasta aiheesta, ovat festarityömme pääasiallinen toimintatapa, mutta toki muunlaisiakin keskusteluja aina käydään. Merkkailemme aina keskustelujen kartoitus-lomakkeeseen jokaisen kävijän sen mukaan, onko hänen kanssaan tehty huumetesti ja jos on, niin mistä aiheesta, vai muu keskustelu, vai oliko kyseessä YAD:n esittely vai mitä. Se on kätevää paitsi vuosittaisen koonnin ja raportin tekemiseksi (esim. RAY:lle), myös koska siitä näkee helposti paljonko kävijöitä on festarittain ollut. Sunnuntaiaamuna sit siivoiltiin majapaikkaa vähän, pakattiin kimpsut ja kampsut autoon ja lähdettiin kohti kotia…

Itselläni jää yleensä joka festarilta pari keskustelua enemmän mieleen, koska niissä on huomannut onnistuneensa herättämään asiakkaassa uusia ajatuksia sekä auttanut häntä ajattelemaan asioita muistakin näkökulmista. Mehän emme ole festareilla osoittelemassa ketään sormella ja pakottamassa muuttumaan tai muuttamaan päihteidenkäyttötapojaan, vaan juurikin auttamassa ihmisiä ajattelemaan asioita monelta eri kannalta. Itse pyrin juuri siihen tuomalla keskusteluun erilaisia faktoja sekä yrittämällä kysyä oikeanlaisia kysymyksiä, jotka herättävät ihmisessä omia ajatuksia. Varmasti moni keskustelu jää aika pinnalliseksi ja turhaksikin, mutta on se vaan mahtavaa, kun huomaa oikeasti avanneensa toisen silmiä näkemään asioita laajemmin ja eripuolilta! Lisäksi ajattelen, ettei yksikään keskustelu ole turha, vaan aina voi oppia jotain; toisen ihmisen ajattelutavoista, omasta itsestään tai vaikkapa edes hieman paremmaksi kommunikoijaksi. Sillä tiedättehän, harjoitus tekee mestarin 🙂 Jos on kiinnostunut ihmisistä ja heidän elämäntarinoistaan ja erilaisista mielipiteistä tai sattuu tykkäämään väittelystä, suosittelen kokeilemaan YAD:n infopistehommia. Muun muassa noita asioita siellä pääsee kuulemaan/kokeilemaan. Lisäksi tietysti myös musiikista ja festarimeiningistä diggailu (selvinpäin) ovat oivallisia syitä pestautua mukaan YAD:n hommiin.

Vastaavana oleminen festareilla ei poikkea juurikaan vaparin hommista, mutta toki vastaavalla on ehkä suurempi vastuu hommien toimivuudesta. Vastaava soittelee porukan kasaan ja hoitaa matka- & majoitusasiat etukäteen. Lisäksi tietty vastaava hallinoi ruokarahoja ja aina yhtä kaoottista shoppailua jne. Ja huolehtii, että kaikilla on mukavaa, eli että infopisteellä on tarpeeksi väkeä aina, mutta myös, että kaikki muistavat syödä ja juoda ja käydä fiilistelemässä lempparibändejään tarpeeksi… Mutta kun on näin fiksua ja filmaattista porukkaa matkassa kuin 2014 Qstockissa, ei vastaavalle juurikaan jää sen enempiä hommia. Itse koitan vastaavana muistaa huolehtia kaikista, kuunnella ja arvostaa kaikkien mielipiteitä… Ja palautteista päätellen tällä kertaa se onnistuikin aika mainiosti. Mutta ennen kaikkea kiitos vapaaehtoisten meillä oli kaikilla oikein huikea Qstock-reissu tänä vuonna! Toivottavasti ensi vuonna uusiksi.

<3:lla Riikka


Qstock 2013

Qstock alkoi meidän Yadilaisten osalta aika sekavasti, sillä rannekkeissa oli sattunut jonkinmoinen väärinkäsitys. Loppujen lopuksi kaikki kyllä saivat staffirannekkeet ja puolet porukasta lisäksi myös kangasrannekkeet. Vasempaan käteen. Ja kyllä siinä kestikin. Majapaikka oli suhteellisen jees, siellä oli jopa kiipeilyseinä, mutta ötököitä kömpi esiin mitä ihmeellisimmistä paikoista.

 Image

Joo ei pygenny menee ylös asti.

Infopiste oli viime vuoden tavoin vähän syrjässä, joten pisteelle ei hirveämmin ollut tunkua, vaikka porukkaa kävikin tasaiseen tahtiin. Twister oli ahkerassa käytössä, ja jonkkapalloja tuli aika moni kokeilemaan. Huumetestien tekeminen oli hieman haastavaa päälavan ollessa suoraan pisteen takana, mutta kyllä siellä selvittiin. Porukka oli normaalia festarijengiä, kannabis ja/tai alkoholi olivat pääosassa useimmissa keskusteluissa ja tuskin ketään yllätti ne muutamat jotka tulivat kysymään, mitä huumeita meiltä saa.

 

Hyviä keikkoja oli ohjelma väärällään ja mm. PMMP, Disco Ensemble, Within Temptation ja WÖYH! antoivat hyvää vastapainoa infopistetyölle ja tilaisuuksia riehumiseen. Erityisesti mieleen jäi Antti Tuiskun sekoitus äärimmäistä diivaa ja Lapin maalaispoikaa, varsinkin kun hän erään välispiikin aikana kysyi, onko yleisössä miehiä, jolloin tiimimme ainoa miespuolinen henkilö (arvatkaa kaksi kertaa oliko kyseessä Olli) päätti nostaa käden ylös ja kiljua niin kovaa kuin kurkusta lähtee. Olimme sen verran edessä että tietenkin Antti katsoi suoraan meihin päin ja parin sekunnin jäätymisen aikana kasvoille tullut epäuskoinen ilme oli näkemisen arvoinen. Siinä on herroilla kertomista lapsenlapsillekin.

 

Mielenkiintoista oli myös seurata muutamaa melkein viimeistä päivää parin tiimiläisen tavaroidenluopumishaasteesta, propsit Vaulalle ja Eeditille!

 

Ilma oli (aivan liian) kuuma ja aurinkoinen, lukuun ottamatta viimeisen illan/yön ukkosmyrskyä, joka yllättäen jakoi mielipiteet infopisteläisten kesken. Ilmeisesti kaikki eivät tykkää ukkosesta, hmm. Kaikki YAD:n messissä joskus Qstockiin eksyneet varmaan tietävät että lähtiessä pitää huudella auton ikkunasta hävyttömyyksiä.

 

Univajetta sai hieman vähennettyä pitkän automatkan aikana ja kotiin päästessä oli ihan poikki, mutta kivaa oli taas, kiitos YAD ja kiitos porukka, taas kerran.

 Image

Hellanlettas ku oikee tällanen söpö tiimipotrettiki saatiin otettua!

 

 

HÄVYTTÖMYYKSIÄ!”

 

– Meri


Qstock, Oulu.

Qstock 2012

Qstock vietettiin lämpimässä Oulussa 27.7.-28.7.2012. Koska Oulu ei ole aivan Jyväskylässä, reissumme kesti torstaista sunnuntaihin. Torstaina ajelimme Ouluun, jossa muun muassa eksyimme ja haimme avaimen majoitukseemme ja istuimme Citymarketin pihassa kirjoittamassa ostoslistaa. Illalla söimme hyvin ja pääsimme saunaan. Ilta vietettiin keskustelemalla Suomen murteista. ”Kehtaisitko avata ikkunan/oven?” ”En ehkä, se on aika noloa..” ”No kävele sitten pahki.” Sunnuntaina sain palautettua kaikki takaisin koteihinsa ja autokin tuli tankattua neljän naisen, yhden ohjekirjan, neljän puhelun ja yhden tekstiviestin avulla.

Perjantaina saimme loputkin vapaaehtoiset paikalle ja naisvoimin pääsimme aloittamaan infoilun. Vaikka paikalla oli vain seitsemän vaparia, kaikki saivat katsoa omat lemppari-bändinsä ja pitää taukojakin. Aina on aikaa hypätä vaikka benjihyppy! Allekirjoittaneen päivässä ja kenties koko viikonlopussa parasta oli ihanan Sonata Arctican keikka! Mahtavuutta, kuinka yksi keikka voi antaa niin paljon energiaa ja hyvää mieltä, jolla jaksaa taas!

Huumetestejä tehtiin, tatskoja tehtiin (villapaidan hihan avulla..) ja ihan random -keskustelujakin käytiin. Kävipä kerran niinkin, että yksi innokas kaveri olisi halunnut lisää kortsuja, mutta koska oli tehnyt huumetestin jo, hän päätyi tekemään sen minulle! Oli jännää ja virkistävää laittaa pakka sekaisin ja olla itse miettimässä näitä asioita. Tämä asiakas sanoi, että eipä ole tullutkaan ajatelleeksi asiaa tältä kannalta. Kysymys oli siitä, kun mielestäni nykyään juodaan mistä syystä vaan: jos kaikki on perseestä, juodaan suruun ja jos juhlitaan jotain, juodaan taas. Niinhän se kai on.

Olen itse liittynyt YAD:iin noin vuonna 1999 ja vuonna 2006 käynyt infopistekoulutuksen, joka antaa mahdollisuuden lähteä festareille tekemään infopistetyötä. Siitä lähtien olen joka kesä kiertänyt useita festareita YAD:n mukana. Tämä vain kuuluu kesään! En osaisi enää lähteä asiakkaaksi festareille, koska infopisteellä olemisesta saa niin paljon. Aina on kavereita, kukaan ei häviä väentungokseen, aina on tekemistä, mutta tarvittaessa saa myös omaa rauhaa. Koska kaikki vapaaehtoiset ovat selvinpäin, ei tarvitse pelätä kenenkään puolesta ja potea myötähäpeää heidän sekoilujensa takia. Tässä porukassa tuntee kuuluvansa joukkoon.

YAD:laiset Qstockissa.

Vaikka kierrän jo seitsemättä (!) kesää festareita, melkeinpä joka reissulla tapaan vielä uusia vapaaehtoisia. Sehän on oikeastaan vain positiivinen asia, koska se tarkoittaa sitä, että joka vuosi uusia YADilaisia liittyy joukkoomme. Toisaalta taas samat naamat tapaa monellakin kesän festarilla, mutta koska ovat niin mahtavia tyyppejä, sekin on parhautta! Kaksi huikean mahtavaa ihmistä olen saanut elämääni kesällä 2007. RMJ, sitä en unohda ikinä. YAD ja Antti Tuisku meidät yhdisti, ystävyys jäi olemaan. A ja T! ❤

Nämä reissut on niin parhautta, että elämäntavaksi voisi tätä jo kutsua. Arvostan ihan älyttömästi näitä tyyppejä, jotka haluavat käyttää omaa vapaa-aikaansa tähän vapaaehtoistyöhön ja näyttää, että selvinpäinkin voi olla ihan järjettömän hauskaa, eikä silti jää mistään paitsi! Uskoisin, että meillä oli jopa paljon hauskempaa kuin monella, jotka viettivät festarinsa humalassa!

Hävyttömyyksiä!

Qstock- vastaava Kirsi, Jyväskylä.