Provinssi 2016
Provinssi 30.6-2.7.2016
YAD oli mukana taas kerran provinssissa, viikonlopusta ei fiilistä puuttunut, eikä sadekaan saanut lannistettua keltatakkista porukkaa. Meitä lähti provinssiin 8 hengen porukka: Vaula, Jenna, Taneli, Katja, Salla, Petri, Jaakko ja minä eli Aino.
Torstai-aamuna Jyväskylän toimistolla pakattiin kaikki (ainakin lähes kaikki) tavarat mukaan autoon ja lähdettiin kahdeksan aikoihin ajelemaan kohti Seinäjokea, Törnävänsaarta ja Provinssia. Seinäjoelle päästyämme käytiin viemässä tavarat majoituspaikkaan ja syötiin. Jonka jälkeen lähdettiin seikkailemaan ja hakemaan rannekkeita. Saavuimme muutamien mutkien kautta rannekkeet käsissämme vihdoinkin Provinssin alueelle, purimme auton ja kasattiin teltta pystyyn, pöytäliina oli unohtunut matkasta mutta seinälippu kävi siihen hommaan myös mainiosti. Saimme kuitenkin pisteen kasaan ja ihmisiä alkoi virrata alueelle sisään, osa ihmisistä tuli hyvinkin ennakkoluulottamasti pisteelle kyselemään että saako täällä tehdä huumetestiä ja yllättyikin positiivisesti keskustelusta. Osa olisi taas mielummin pissinyt purkkiin kuin jäänyt keskustelemaan meidän kanssamme. Huumetestit aiheuttivat puolin ja toisin sekä hyviä että huonoja ajatuksia. Pisteemme sijaitsi itäporteista sisään tullessa olevan aula-alueella, johon ihmiset jäivät istuskelemaan.
Kävimme Petrin, Jaakon ja Jennan kanssa testaamassa myrskyvaroitus-peliä SPR:n pisteellä, selvittiin ulos ja aikaakin jäi vielä muutamia minuutteja. Sen jälkeen alkoikin pieni myrsky oikeasti. Myrskystä (Kaatosateesta) huolimatta saatiin tehtyä hyviä ja kivoja huumetestejä ja muutama ihminen siinä kaatosateessakin halusi tulla keskustelemaan meidän kanssa teltan ulkopuolellekkin.
Torstaina pisteellä käytiin paljon hyviä keskusteluja ja tehtiin huumetestejä, oli sekä huonoja että hyviä keskusteluja, mutta paljon enemmän niitä hyviä, ennakkoluuloista ja syyttelystä huolimatta suurin osa ihmisistä tuli kertomaan siitä että hyvää työtä tehdään.
Vesitatuoinnit oli menestys ja niitä tultiinkin hyvin usein kyselemään innostuneena pisteeltä.
Perjantaina herättiin majoituspaikasta yhdeksän aikoihin, syötiin aamiaista ja lähdettiin kaupan kautta seikkailemaan taas törnävänsaarta kohti, hyvällä säällä saattoi olla vaikutusta hyvään fiilikseen, alueella piste taas kuntoon ja sitten eikun huumetestejä tekemään, Perjantaina alueella oli jo muutama tuhatta ihmistä enemmän ja se lisäsi meidänkin teltalla vierailua, huumetestit jakoivat mielipiteitä lähes yhtä paljon kuin Antti Tuisku. Perjantaina useampi ihminen tuli kyselemään että mitäs me ollaan ja mistä tullaan. Vesitatskat oli kova hitti ja monella ihmisellä huumetestit herätti ajatuksia ja osalle tarttui myös esitteitä ja muita matskuja mukaan, muutamat tuli myös ostamaan meiltä haalarimerkkejä ja pinssejä. 👍
Lauantaina sää ja fiilis oli mahtava! Pääpäivä ja festareilla oli sitten jo huomattavasti enemmän ihmisiä, varmaan semmoise kymmenen tuhatta enemmän! Sen kyllä huomasi myös meidän pisteellä ja vessajonoissa. Muutamia ihmisiä edelliseltä päivältäkin tuli moikkaamaan meitä pisteelle ja tekemään uudet huumetestit eri aiheista.Välissä kerkesimme käydä myös katsomassa muutamaa artistia, mutta itse tyhmänä unohdin sekä lippiksen että vesipullon porttien väärälle puolelle ja hommasin auringonpistoksen tai nestehukan itselleni. Alueella oli hieman ahdasta liikkua ja muutaman kerran meinattiin kompastuakin ihmisten jalkoihin.Pääesiintyjänä isolla lavalla oli Rammstein ja fiilis oli katossa!
Viikonlopun saldona tyytyväinen, mutta väsynyt ja onnellinen porukka. Yksi auringonpistos, taikka nestehukka, hyvää ruokaa, mahtava porukka, paljon hyviä keskusteluita ja kohtaamisia, ennakkoluulojen muuttamista ja hyvää palautetta. Kiitos kaikille ketä oli mukana ja jos ikinä mietit kannattaako lähteä YADin mukana festareille, niin todellakin kannattaa!:)
Meidän porukka hitsautui nopeasti yhteen ja fiilis oli hyvä ja avoin koko festivaalien ajan!
Kiitos YAD perhe ❤
Jurassic Rock 2013
Ensimmäistä kertaa festareilla, kyllä se oli mahtava reissu. En itse mennyt nauttimaan bändeistä, vaan ihmistä, siitä että saadaan tehdä jotain hyvää. Aika hankalaahan se oli alkuun jutella tuntemattomille ihmisille, mutta siitä selvittiin. Teltalla kanssani oli kavereita, tuttuja ja vähän uusia naamojakin, kaikkien kanssa viihdyin.
Ensimmäinen päivä oli alkuun jokseen kurjahko, mutta ei annettu sen masentaa. jotain putkia oli unohtunut matkasta, mutta meillä oli onneksi matkassa jesaria ja fiksuja ihmisiä. saatiin teltta pystyyn, vaikka hieman huterasti, odotin kovasti milloin teltta kaatuisi. muttei se koskaan kaatunut.
Toisena päivänä satoi kauheasti, oli aika kurjaa vaikka toisaalta hauskaakin (ihminen on eläin, pitää sopeutua säähän) olla siellä kun tuntui että vesisade ei lopu koskaan. Onneksi oli matkassa YADin ihanat kirkkaan keltaiset sadetakit, tosin nekin oli kurassa kun osa lähti Stam1naa katsomaan. päivä sujui hyvin, ja oli ihan kivaakin, kun ajatteli positiivisesti.
Kolmas päivä, aurinko oli ollut ikävä, se helli meitä ihanasti, oli lämmintä ja hauskaa. ihmisiä oli huomattavasti enemmän kun aijempina päivinä. Sunnuntai oli se päivä jolloin tein eniten huumetestejä ihmisille, olin positiivisesti yllättynyt kun sain joitakin pidempiäkin vastauksia, ajatuksia ja mielipiteitä.
Lopputulos tästä, minun ihka ensimmäisistä festareista, Hyvin väsynyt Tiuku ja iloinen mieli, kauheasti tuttuja nähty ja tutustuttu pariin ihmiseen paremminkin.
– Tiuku
Ilosaarirock 2013

YADin infopiste kohosi tänä viikonloppuna Joensuuhun, lokkien asuttamalle ja festarikansan ylistämälle Laulurinteelle. Ilosaarirock on tämä tunnettu festari, eri hippien lisäksi erityisesti sen monipuolisesta musiikkitarjonnasta, jonka mukana paikalle pyyhältävät monenlaiset maailmankansalaiset ympäri maaseutuja. Järjestöjä meidän lisäksi oli esillä kattavasti aseistakieltäytyjistä eläinoikeusjärjestöihin, joiden telttojen alta paljastui paljon tuttuja kasvoja sekä uusia tuttavuuksia!
Keskustelimme festariyleisön kanssa niin päihteistä kuin satunnaisesti muistakin maailman menoista. Olemmehan festareilla viettämässä aikaa päihteettömästi, joka on monelle festarikävijälle melko vieras ajatus. Selvinpäin on mieluista käydä ajatuksenvaihtoa ihmisten kanssa, ja infopisteemme tarjoaakin mahdollisuuden tulla puhumaan rohkeasti kanssamme – yleensä päihteistä. Keskustelu taittui osaltani pääosin suomeksi, mutta innostuin jopa puhumaan ruotsia ja englantiakin tavatessani infoteltallamme kansainvälisiä festarivieraita!
Myös oman festaritiimimme kanssa pääsimme syvälliseen ajatustenvaihtoon viettäessämme aikaa yhdessä, ja oli mukava myös tutustua uusiin ihmisiin aina paremmin – joitain yadilaisia kun näkee vain kerran tai kaksi vuodessa, esimerkiksi festarityömme osalta! Festariveiraidenkin kanssa sai miettiä päihdekysymyksiä, ja heiltä on myös aina asiallista saada palautetta toiminnastamme – sekä ajatuksia toimintamme parantamiseksi että kiitosta tämän hetken valinnoistamme. Eräs infopisteellemme tullut festarivieras puhuikin ehkäisevän päihdetyön tärkeydestä hänen mielestään, jollaisia ajatuksia on aina mahtava kuulla!
Infopisteellä meininki oli pääosin rakentavaa ja hedelmällistä. Toki muutamaan kymmeneen tuhanteen festarikävijään mahtuu jos jonkinlaista sukankuluttajaa, mutta nähdäkseni infopisteellä vältyttiin ikävemmiltä kohtaamisilta.
Erityisesti infopisteeltä jäi mieleen festarikävijä, joka halusi kerätä huumekortteja kaikista niistä huumeista, joita hän käytti/oli käyttänyt. Hän sitten keräsi koko sarjan (kannabis, kokaiini, heroiini, ekstaasi, gamma, lakka, psykedeelit, amfetamiini, yrttihuumeet, MDPV, synteettiset designhuumeet, alkoholi ja tupakka). Ainoastaan opiaatit-korttia hän ei ottanut, koska opiaatit ovat kuulemma ”paskaa” ja tuhoavat aivot. Keskustelun lähtökohdat tuntuivat aika haasteellisilta ottaen huomioon kävijän tuhdin päihtyneisyyden, mutta lyhyeksi jäänyt keskustelu oli kuitenkin yllättävän hedelmällinen.
Toinen mieleen jäänyt kohtaaminen Ilosaaressa oli AKL:n (Aseistakieltäytyjäliitto) teltalla, jossa käytiin ensin pitkä ja hyvä keskustelu aseistakieltäytymisestä ja siihen liittyvistä teemoista. Ohi mennen mainitsin, että olen itse festareilla pitämässä YAD:in infopistettä. Keskustelijoiden asenteet itseäni kohtaan muuttuivat välittömästi hieman kyynisiksi ja ennakkoluuloisiksi. Selvisikin, etteivät he tienneet YAD:in toiminnasta muuta kuin nimen Youth against drugs, jonka seurauksena ovat kiertäneet aina järjestön kaukaa. Oli hyvä päästä purkamaan ennakkoluuloja, sillä YAD:in toimintaan liittyy edelleen paljon vääriä käsityksiä. Keskustelijoille tuli täysin yllätyksenä, ettemme haluakaan leimata tai syyllistää kaikkia huumeiden käyttäjiä tai koventaa päihderangaistuksia entisestään.
Kaiken kaikkiaan Ilosaarirockista jäi erittäin hyvä maku suuhun. Keskusteluja käytiin runsaasti, tatuointeja tehtiin toista sataa ja tarroja jaettiin iso laatikollinen. Yllättävän paljon ihmisiä tuli myös täysin selvinpäin teltalle kehumaan työtämme ja osoittamaan kannustuksena päihteettömälle elämäntavalle. Se lämmittää mieltä!
Miio & Visa
Tammerfest 2012
YAD oli mukana tammerfesteillä tänä vuonna perjantaista launtai-iltaan. Aivan aluksi on sanottava, että infopisteen sijainti oli aivan surkea, joka saattoi pitkälti vaikuttaa heikkoon kävijämäärään infopisteellä. Sää oli myös hyvin ailahteleva, hetken saattoi sataa aivan kaatamalla, kun taas hetken päästä saattoi aurinko paistaa täydellä latingilla.Tosiaan hommia oli hyvin vähän infopisteellä ja festariporukka keksi sitten omaa kivaa, jotta ei aivan tylsistyisi. Paljon leikiteltiin härveleillä(härvelit tarkoittavat noita sirkustemppuvälineitä kuten flowerstickiä , jöngloorauspalloja ja muita sellaisi) ja otettiin lungisti. Tuntuu vähän, että tammerfestit oli aika hillitty tapahtuma, koska normaalia festarisekoilua/meininkiä ei ollut oikeen ilmassa. Toivottavasti tampereen festarit eivät aina ole tälläisiä, koska ihmisiltä puuttui täysin ote. Esiintyjät oli itseasiassa kohtuulliset ja Eppu normaali päätti festarit tyylillä(Eput on mahtavaa!!!). Lepposaa kyllä oli, mutta YAD:n porukka aina hyvällä meiningillä. Kiitos koko sakille, Eetu taas kerran kiittää ja kuittaa . Hyvää loppukesää kaikille ja nähdään taas festareilla 🙂
PS pyynnöstä lisäilen vähän omia kokemuksiani festareilta, here it comes. Minulta kysyttiin, että millaisena olen kokenut selvinpäin olon festareilla ja tahdon tässä tuoda julki sen : aivan huippua. Olen yadin festarityön kautta löytänyt jotain järjettömän suurta elämääni, antautumisen musiikille ja siitä nauttimisen täysin rinnoin , pystyn nykyään selvinpäin olemaan täysin estotta kun musiikki vie mukanaan, tahtoisin kaikille saman kokemuksen. Yadin infopisteellä pääpaino painottuu huumetestejen tekoon, mitkä yadilla meinaavat keskustelua huumeista/päihteistä eri näkökulmista, kun festarikävijä tulee tekemään huumetestiä niin hän valitsee aiheen ja minä kysyn siitä aiheesta muutaman kysymyksen ja palkitsen testin tekijän ylä- tai alapääsuojalla eli korvatulpilla tai kortsulla, jotka ovat erittäin tärkeitä molemmat suojat festareilla 🙂 . Tykkään itse keskusteluista , joita saamme kävijöiden kanssa aikaan ja erilaisista näkökulmista ja mielipiteistä. Varsinkin asia : kannabiksen laillistaminen/ ei laillistaminen ja ihmiset niin selvästi kolmeen ryhmään : puolesta,vastaan ja ei kiinnosta . Festareilla tulee aina vastaan myös sellaisia infopisteellä kävijöitä, jotka tahtovat tulla sanomaan , että olemme väärässä tai miksi tulemme valistamaan ihmisiä ja mielenkiintoisia keskusteluja hyvällä meiningillä olemme saaneet myös heidän kanssa aikaan :). Meidän infopisteelle tultaessa ei kukaan ole väärässä vaan jokaisella on oikeus tuoda kantansa julki . Innokkaimpien keskustelijoiden kanssa olen keskustellut jopa yli puoli tuntia ja olen tykännyt siitä. Loppuun lisään , että parhaat fibat festareilla olen saanut musiikista ja siitä kun on saanut imettyä musiikin itseensä ja huomannut jälkeenpäin bailanneensa täysiä hiessä koko keikan 🙂 try it , i like it 😉 Nyt eetu kiittää ja kuittaa !
Maailma Kylässä – Festarit YADin vapaaehtoisen silmin
Maailma kylässä – Festarit 26.-27.5.12 oli pullollaan erilaisten vapaaehtoisjärjestöjen esittelyjä,yhtenä tietenkin YAD. Pienellä porukalla saimme paljon keskustelua aikaan ja mielestäni mielenkiintoisinta oli kannabiskannanotto – keskustelu ja se kuinka keskustelu jakoi ihmiset kolmeen luokkaan. Heihin, jotka olivat puolesta, heihin jotka olivat vastaan ja heihin, joita asia ei edes kiinnostanut. Mielestäni saimme tuotua YADin argumentit hyvin esiin, mutta emme myöskään lytänneet muiden mielipiteitä vaan keskustelimme asiasta.
Tapahtumaa helli mahtava sää, tosin YADin porukka sai siitä nauttia vain taukojen merkeissä ja iltasella. Kävijöitä oli ennätysmäärä ja tungosta kyllä oli. Esiintyjistä eniten vetivät väkeä kuuntelemaan Paula Koivuniemi ja Jukka Poika. Muut esiintyjät olivatkin hieman tuntemattomampia ja osa esiintyjistä oli etnisempää musiikkia.
Kokonaisuudessaan festareilla oli hyvä meininki. Oma kokemukseni festareista on se , että sinne menen kuuntelemaan musiikkia ja antautumaan musiikin matkaan, itseäni harmittaa, että festareilla usein on liian päihdemyönteinen meininki. Musiikki ja sen mukana meneminen on itselleni todellista nautintoa. Oma panokseni festareihin oli hieman vielä hakemista, koska en hirveästi ole vielä ollut YAD:n toiminnassa mukana, mutta tämä oli hyvää harjoittelua. Seuraavilla festareilla olen varmaan jo luontevampi. Itse keskustelin infopisteellä hyvin erilaisten ihmisten kanssa: vanhempien ihmisten, nuorempien, perheenäitien ja isien kanssa.
Keskustelua kävimme hyvin laajalla rintamalla: päihteiden vaaroista, yadin toiminnasta, kannabis- asiasta ja mielipiteet jakautuivat hyvin laajalti. Minulle tapahtuma oli hyvin palkitseva ja onneksi tänä kesänä pääsen myös muillekin festareille. 🙂 Tutustuin myös hieman muihin vapaaehtoisiin ja hauskaa oli varsinkin iltaisin. Katselimme videoita netistä, kävimme kävelyllä hakaniemen rannalla ja teimme ruokaa yhdessä. Uudet tuttavuudet ovat aina mukavia ja meinaan jatkossakin olla heihin yhteydessä ainakin jossain muodossa. Odotan innolla muita kesän festareita joihin olen vielä pääsemässä. 🙂
Eetu YAD:n vapaaehtoinen kiittää ja kuittaa
Uusi slogan vielä loppuun,
Nauti kesästä, älä piipunpesästä.