Jurassic Rock 2013

Ensimmäistä kertaa festareilla, kyllä se oli mahtava reissu. En itse mennyt nauttimaan bändeistä, vaan ihmistä, siitä että saadaan tehdä jotain hyvää. Aika hankalaahan se oli alkuun jutella tuntemattomille ihmisille, mutta siitä selvittiin. Teltalla kanssani oli kavereita, tuttuja ja vähän uusia naamojakin, kaikkien kanssa viihdyin.

 

Infopiste ja vaparit kasassa!

Infopiste ja vaparit kasassa!

Ensimmäinen päivä oli alkuun jokseen kurjahko, mutta ei annettu sen masentaa. jotain putkia oli unohtunut matkasta, mutta meillä oli onneksi matkassa jesaria ja fiksuja ihmisiä. saatiin teltta pystyyn, vaikka hieman huterasti, odotin kovasti milloin teltta kaatuisi. muttei se koskaan kaatunut.

 

Toisena päivänä satoi kauheasti, oli aika kurjaa vaikka toisaalta hauskaakin (ihminen on eläin, pitää sopeutua säähän) olla siellä kun tuntui että vesisade ei lopu koskaan. Onneksi oli matkassa YADin ihanat kirkkaan keltaiset sadetakit, tosin nekin oli kurassa kun osa lähti Stam1naa katsomaan. päivä sujui hyvin, ja oli ihan kivaakin, kun ajatteli positiivisesti.

 

Tutut värit

Tutut värit

Kolmas päivä, aurinko oli ollut ikävä, se helli meitä ihanasti, oli lämmintä ja hauskaa. ihmisiä oli huomattavasti enemmän kun aijempina päivinä. Sunnuntai oli se päivä jolloin tein eniten huumetestejä ihmisille, olin positiivisesti yllättynyt kun sain joitakin pidempiäkin vastauksia, ajatuksia ja mielipiteitä.

 

Lopputulos tästä, minun ihka ensimmäisistä festareista, Hyvin väsynyt Tiuku ja iloinen mieli, kauheasti tuttuja nähty ja tutustuttu pariin ihmiseen paremminkin.

 

– Tiuku

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s