Posts tagged “Päihekeskustelu

Hail! \,,/ Nummirock 2012

Juhannus taittui vauhdikkaasti Nummirockissa Kauhajoella YADn kera. Metallimusiikki soi metsän keskellä ja infopisteellä riitti kävijöitä kauniissa kesäsäässä Nummijärven tuntumassa.

Kahden päivän aikana tuli käytyä erittäin mielenkiintoisia keskusteluja keltamustan teltan edustalla ja jotkut ohimennen heittivätkin kommenttia, kuinka hienoa kun olemme

täällä ja kuulemma teemme arvokasta työtä. Tämän lisäksi erityisesti monet vähän nuoremmat kaverit antoivat positiivista palautetta YADn eli meidän vapaaehtoisten kanssa käydystä päihdekeskustelusta.

Uutta tuntumaa keskusteluihin toi Myssy Pois Silmiltä -kannanottomme kannabiksesta, joka jakaa mielipiteiltään suomalaisia selvästi kahtia puolesta ja vastaan. Taisimme kuitenkin saada aika monta allekirjoitusta mielipiteemme puolesta – vaikka paikanpäällä pyörähti myös kannabiksen laillistamista puoltava adressi.

Metallikansa on kokemuksiemme mukaan ollut Nummirockissa aina rauhallista ja puheliasta porukkaa. Suurin piirtein keskikokoinen musiikkifestivaali Suomen tasolla tarjosi monenlaisia infopistekävijöitä, joiden kanssa oli ilo käydä monentasoista päihdekeskustelua. Saimme kuulla aatteista huumeiden puolesta käyttäjiltä, mutta mukaan mahtui myös selvin päin feissuja viettävää kansaa!

Jälleen kerran saimme kokea mahtavat festarit − ja täysin selvin päin. Hyvä fiilis irtosi mahtavista keikoista (muun muassa Mokoma sekä akustisesti että sähköisesti ja Before the Dawn) ja loistavasta seurasta. Konkreettisesti päänsä saivat sekaisin puolet porukastamme hyppäämällä benji-hypyn! Kunniakirjan kyseisestä suorituksesta saivat festariporukastamme Tuulia, Katsu, Olli ja Sini.

Kaiken lisäksi on aina mukava odottaa festareita, jos saattaisi vaikka tutustua uusiin YADilaisiin matkalla. Keskimäärin joka kesä tapaa uusia tyyppejä YADn reissussa, kuten tälläkin festarilla!

Kiitos erittäin paljon kaikille seurueemme yadilaisille mielettömästä reissusta.

Toivottavasti Nummirock kutsuu myös ensi vuonna!

Tuulia L., Miio S., YAD vapaaehtoiset