Posts tagged “Paula Koivuniemi

Maailma Kylässä – Festarit YADin vapaaehtoisen silmin

Vapaaehtoiset YADin infopisteellä.

Maailma kylässä – Festarit 26.-27.5.12 oli pullollaan  erilaisten  vapaaehtoisjärjestöjen esittelyjä,yhtenä tietenkin YAD. Pienellä porukalla saimme paljon keskustelua aikaan ja mielestäni mielenkiintoisinta oli kannabiskannanotto – keskustelu ja se kuinka keskustelu jakoi ihmiset kolmeen luokkaan. Heihin, jotka olivat puolesta, heihin jotka olivat vastaan ja heihin, joita asia ei edes kiinnostanut. Mielestäni saimme tuotua YADin argumentit hyvin esiin, mutta emme myöskään lytänneet muiden mielipiteitä vaan keskustelimme asiasta.

Tapahtumaa helli mahtava sää, tosin YADin porukka sai siitä nauttia vain taukojen merkeissä ja iltasella. Kävijöitä oli ennätysmäärä ja tungosta kyllä oli. Esiintyjistä eniten vetivät väkeä kuuntelemaan Paula Koivuniemi ja Jukka Poika. Muut esiintyjät olivatkin hieman tuntemattomampia ja osa esiintyjistä oli etnisempää musiikkia.

Kokonaisuudessaan festareilla oli hyvä meininki. Oma kokemukseni festareista on se , että sinne menen kuuntelemaan musiikkia ja antautumaan musiikin matkaan, itseäni harmittaa, että festareilla usein on liian päihdemyönteinen meininki. Musiikki ja sen mukana meneminen on itselleni todellista nautintoa. Oma panokseni festareihin oli hieman vielä hakemista, koska en hirveästi ole vielä ollut YAD:n toiminnassa mukana, mutta tämä oli hyvää harjoittelua. Seuraavilla festareilla olen varmaan jo luontevampi. Itse keskustelin infopisteellä hyvin erilaisten ihmisten kanssa: vanhempien ihmisten, nuorempien, perheenäitien ja isien kanssa.

Vapaaehtoiset YADin infopisteellä.

Keskustelua kävimme hyvin laajalla rintamalla: päihteiden vaaroista, yadin toiminnasta, kannabis- asiasta ja mielipiteet jakautuivat hyvin laajalti. Minulle tapahtuma oli hyvin palkitseva ja onneksi tänä kesänä pääsen myös muillekin festareille. 🙂 Tutustuin myös hieman muihin vapaaehtoisiin ja hauskaa oli varsinkin iltaisin. Katselimme videoita netistä, kävimme kävelyllä hakaniemen rannalla ja teimme ruokaa yhdessä. Uudet tuttavuudet ovat aina mukavia ja meinaan jatkossakin olla heihin yhteydessä ainakin jossain muodossa. Odotan innolla muita kesän festareita joihin olen vielä pääsemässä. 🙂

Eetu YAD:n vapaaehtoinen kiittää ja kuittaa

Uusi slogan vielä loppuun,

Nauti kesästä, älä piipunpesästä.