Purpflash 2017
Purpflash kahden ihmisen kirjoittamana, olkaa hyvät 🙂 ❤
Kaksipäiväisillä Kouvolassa järjestetyillä rap-festivaaleilla, pienestä kävijäräämästään huolimatta, sekä huumetestit, tikkarit ja kortsut kävivät hyvin kaupaksi. Tunnelma oli mitä mainioin, ja monet innokkaat vierailivat infopisteellämme jopa useampaan otteeseen.
Kaikenkaikkiaan Purpflash festivaaleja juhlittiin sopivan maltillisesti, eikä häiriköitä tullut viikonlopun aikana vastaan. Kuusankosken nuokkari toimi tiimiläistemme yösijana, kyllä viimeistään alkoi sunnuntaihin mentäessä väsyttääkin !
-Vapaaehtoinen nro 1
Nytten kun ⅔ vesitatskaa on kadonnut itsestään ja viimeinen pestynä pois, on kiva muistella parin viikon takaista Purpflash-reissua.
Omalla kohdallani reissu alkoi saman viikon keskiviikkona, kun kuulin vapautuneesta paikasta.
Torstaina lähdettiin ajelemaan Jyväskylästä kohti Kouvolaa, jossa kävimme kaupassa ja menimme siitä yöpaikalle. Perjantaiaamuna suunnattiin sitten festaripaikalle. Saatiin aika hienot staff-passit ja rannekkeet heti alkuunsa. Sitten teltan pystytys ja kahvia naamariin. Festareiden kävijämäärä ei päätä huimannut, mutta kiitettävästi saatiin tehdä huumetestejä ja varsinkin vesitatskoja! Sama meininki jatkui lauantaina, ja aurinkokin päätti paistaa. Kaikin puolin hyvä reissu siis. Lauantaina festarin kruunasivat ilotulitteet joiden jälkeen ajeltiin kohti yöpaikkaamme. Uni maistui kyllä heti kun pääsi nukkumaan! Sunnuntaiaamuna sai vielä nukkua pitkään, mikä kruunasi kaiken.
Älyttömän hyvä festarireissu siis takana, nyt innolla kohti seuraavaa!
-Henna
Qstock 2013
Qstock alkoi meidän Yadilaisten osalta aika sekavasti, sillä rannekkeissa oli sattunut jonkinmoinen väärinkäsitys. Loppujen lopuksi kaikki kyllä saivat staffirannekkeet ja puolet porukasta lisäksi myös kangasrannekkeet. Vasempaan käteen. Ja kyllä siinä kestikin. Majapaikka oli suhteellisen jees, siellä oli jopa kiipeilyseinä, mutta ötököitä kömpi esiin mitä ihmeellisimmistä paikoista.
Joo ei pygenny menee ylös asti.
Infopiste oli viime vuoden tavoin vähän syrjässä, joten pisteelle ei hirveämmin ollut tunkua, vaikka porukkaa kävikin tasaiseen tahtiin. Twister oli ahkerassa käytössä, ja jonkkapalloja tuli aika moni kokeilemaan. Huumetestien tekeminen oli hieman haastavaa päälavan ollessa suoraan pisteen takana, mutta kyllä siellä selvittiin. Porukka oli normaalia festarijengiä, kannabis ja/tai alkoholi olivat pääosassa useimmissa keskusteluissa ja tuskin ketään yllätti ne muutamat jotka tulivat kysymään, mitä huumeita meiltä saa.
Hyviä keikkoja oli ohjelma väärällään ja mm. PMMP, Disco Ensemble, Within Temptation ja WÖYH! antoivat hyvää vastapainoa infopistetyölle ja tilaisuuksia riehumiseen. Erityisesti mieleen jäi Antti Tuiskun sekoitus äärimmäistä diivaa ja Lapin maalaispoikaa, varsinkin kun hän erään välispiikin aikana kysyi, onko yleisössä miehiä, jolloin tiimimme ainoa miespuolinen henkilö (arvatkaa kaksi kertaa oliko kyseessä Olli) päätti nostaa käden ylös ja kiljua niin kovaa kuin kurkusta lähtee. Olimme sen verran edessä että tietenkin Antti katsoi suoraan meihin päin ja parin sekunnin jäätymisen aikana kasvoille tullut epäuskoinen ilme oli näkemisen arvoinen. Siinä on herroilla kertomista lapsenlapsillekin.
Mielenkiintoista oli myös seurata muutamaa melkein viimeistä päivää parin tiimiläisen tavaroidenluopumishaasteesta, propsit Vaulalle ja Eeditille!
Ilma oli (aivan liian) kuuma ja aurinkoinen, lukuun ottamatta viimeisen illan/yön ukkosmyrskyä, joka yllättäen jakoi mielipiteet infopisteläisten kesken. Ilmeisesti kaikki eivät tykkää ukkosesta, hmm. Kaikki YAD:n messissä joskus Qstockiin eksyneet varmaan tietävät että lähtiessä pitää huudella auton ikkunasta hävyttömyyksiä.
Univajetta sai hieman vähennettyä pitkän automatkan aikana ja kotiin päästessä oli ihan poikki, mutta kivaa oli taas, kiitos YAD ja kiitos porukka, taas kerran.
Hellanlettas ku oikee tällanen söpö tiimipotrettiki saatiin otettua!
”HÄVYTTÖMYYKSIÄ!”
– Meri
Tammerfest 2012
YAD oli mukana tammerfesteillä tänä vuonna perjantaista launtai-iltaan. Aivan aluksi on sanottava, että infopisteen sijainti oli aivan surkea, joka saattoi pitkälti vaikuttaa heikkoon kävijämäärään infopisteellä. Sää oli myös hyvin ailahteleva, hetken saattoi sataa aivan kaatamalla, kun taas hetken päästä saattoi aurinko paistaa täydellä latingilla.Tosiaan hommia oli hyvin vähän infopisteellä ja festariporukka keksi sitten omaa kivaa, jotta ei aivan tylsistyisi. Paljon leikiteltiin härveleillä(härvelit tarkoittavat noita sirkustemppuvälineitä kuten flowerstickiä , jöngloorauspalloja ja muita sellaisi) ja otettiin lungisti. Tuntuu vähän, että tammerfestit oli aika hillitty tapahtuma, koska normaalia festarisekoilua/meininkiä ei ollut oikeen ilmassa. Toivottavasti tampereen festarit eivät aina ole tälläisiä, koska ihmisiltä puuttui täysin ote. Esiintyjät oli itseasiassa kohtuulliset ja Eppu normaali päätti festarit tyylillä(Eput on mahtavaa!!!). Lepposaa kyllä oli, mutta YAD:n porukka aina hyvällä meiningillä. Kiitos koko sakille, Eetu taas kerran kiittää ja kuittaa . Hyvää loppukesää kaikille ja nähdään taas festareilla 🙂
PS pyynnöstä lisäilen vähän omia kokemuksiani festareilta, here it comes. Minulta kysyttiin, että millaisena olen kokenut selvinpäin olon festareilla ja tahdon tässä tuoda julki sen : aivan huippua. Olen yadin festarityön kautta löytänyt jotain järjettömän suurta elämääni, antautumisen musiikille ja siitä nauttimisen täysin rinnoin , pystyn nykyään selvinpäin olemaan täysin estotta kun musiikki vie mukanaan, tahtoisin kaikille saman kokemuksen. Yadin infopisteellä pääpaino painottuu huumetestejen tekoon, mitkä yadilla meinaavat keskustelua huumeista/päihteistä eri näkökulmista, kun festarikävijä tulee tekemään huumetestiä niin hän valitsee aiheen ja minä kysyn siitä aiheesta muutaman kysymyksen ja palkitsen testin tekijän ylä- tai alapääsuojalla eli korvatulpilla tai kortsulla, jotka ovat erittäin tärkeitä molemmat suojat festareilla 🙂 . Tykkään itse keskusteluista , joita saamme kävijöiden kanssa aikaan ja erilaisista näkökulmista ja mielipiteistä. Varsinkin asia : kannabiksen laillistaminen/ ei laillistaminen ja ihmiset niin selvästi kolmeen ryhmään : puolesta,vastaan ja ei kiinnosta . Festareilla tulee aina vastaan myös sellaisia infopisteellä kävijöitä, jotka tahtovat tulla sanomaan , että olemme väärässä tai miksi tulemme valistamaan ihmisiä ja mielenkiintoisia keskusteluja hyvällä meiningillä olemme saaneet myös heidän kanssa aikaan :). Meidän infopisteelle tultaessa ei kukaan ole väärässä vaan jokaisella on oikeus tuoda kantansa julki . Innokkaimpien keskustelijoiden kanssa olen keskustellut jopa yli puoli tuntia ja olen tykännyt siitä. Loppuun lisään , että parhaat fibat festareilla olen saanut musiikista ja siitä kun on saanut imettyä musiikin itseensä ja huomannut jälkeenpäin bailanneensa täysiä hiessä koko keikan 🙂 try it , i like it 😉 Nyt eetu kiittää ja kuittaa !