Archive for heinäkuu, 2018

Puntala Punk Festival 2018

Oli kyllä erikoisen kuumat oltavat sään puolesta. Vaparit ja vastaava joutui menee välillä vaateet päällä järveen jäähdyttelemään. Että pysyisi viileämpänä pidempään.
38050962_439996566502349_6311711344940810240_n
Festari oli upea niinkuin aina ennenkin. Suvaitsevaiset punkkarit olivat edelleen suvaitsevaisia, mukavia, ystävällisiä, kohteliata. Kun saavuimme paikalle, niin ei aikakaan, infopistellemme tuli mies meitä halailee ja jutustelee, kertoi olevansa YAD perustajajäseniä. Hän oli silminnähden iloinen meidän tulosta festareille. Käytiin paljon hyviä keskusteluja ihmisten kanssa päihteistä. Kokeilimme härveleitä yms, yms. Huumetestejä teimme paljon ja vähän päälle. Suomi punkin kummisetä Kohu-63 laulaja Lättä tuli myös keskustelemaan päihteistä meidän kanssa, tekemään tietty huumetesti, mikä oli yllätys yllätys positiivinen. Hah.
38085253_439996216502384_251731726890434560_n
Kaikki meni putkeen jäätävästä kuumuudesta huolimatta. Festari järjestelyt toimi erinomaisesti ja sujuvasti, ei turhia odottelua missään kohti. Suoraa toimintaa koko ajan festari kansalta, festareiden järjestäjiltä ja tietenkin YAD porukalta. Musiikki oli myös suoraa rehellistä aitoa punkkia mikä kruunasi kaiken.
– Mika

Suomipop 2018

Suomipop (12.-14.7.2018) oli kyllä aikamoinen kokemus. Meillä oli ihan mahtava kuuden hengen porukka, jossa itseni lisäksi oli Salla, Vilma, Janina,Vaula ja vastaavana Jenna.Torstaina tavattiin YAD toimistolla Jyväskylässä , joka toimi meidän majoituspaikkana festareiden ajan. Päätettiin pystytellä teltta kahden aikaan, eli samoihin aikoihin kun festarit pyörähtää käyntiin. Infopiste suorastaan humahti pystyyn, Tanssisali Lutakon ihanan varjoisalle sisäpihan seinustalle.
37173086_10212628488535332_2815236502865313792_o
Emme olleet varsinaisella festarialueella, mutta kohdassa jonka ohi käveli paljon ihmisiä ja lähellä mihin varsinkin nuoriso kokoontui viettämään aikaa. Teimme myös matoista alueen johon sai jäädä istumaan ja meillä oli myös vesikanisteri auttamaan meitä ja ohikulkijoita selviämään +25C festari kelistä.

37106239_10156287400845772_7758747223520706560_n.jpg

Epäonnenpyörä toimi helppona tapana ihmisten lähestyä pistettä ja kun muut huomasi, että joku uskaltautui puhumaan meille, se rohkaisi muitakin. Ja niitä rohkaistuneita oli paljon ja ne toivat kaverinsa myös. Ihmisiä kävi ihan älyttömän paljon. Tarkoista luvuista en ole varma, mutta en yllättyisi vaikka kävijöitä pisteellä olisi ollut yli 200 joka päivä. Lauantaina taisimme katsoa sen päivän kävijämäärää, joka taisi olla jossain 260 paikkeilla tai hieman yli.

IMG_20180713_234314.jpg

Torstaina kaikki oli mulle uutta ja jännittävää, koska tämä on mun ensimmäinen festari reissuni ja infopiste koulutuksenkin olen käynyt vasta muutamaa kuukautta aikaisemmin. Ensimmäine käviä oli ehkä koko reissun mieleenpainuvin, ja koska oli festareita viettämässä yksin kävi monta kertaa juttelemassa meidän kanssa. Mutta kävijämäärä kyllä täysin yllätti mut. Illalla väsynein jaloin kävellään ainakin miljoona rappusta 😉 takaisin yläkerran toimistolle, jonka ikkunoista näkyy suoraan päälavalle ja josta katseltiin Tiktakin keikkaa ja syötiin iltapalaa. Perjantaina kaikki meni enemmän rutiinilla ja hieman huonosti nukutun yön jälkeen, oli melkein rentouttavaa suurimmaksi osaksi tehdä vaan vesi tatuointeja, jotka oli erittäin suosittuja. Perjantai alkoi erittäin hitaasti, mutta iltaa kohti kävijöitä alkoi taas ilmestyä ja paljon sellaisia jotka olivat käyneet edellisenä päivänä ja toivat uusia kavereita mukanaan. Lauantai oli säänsä perusteelle erittäin mielenkiintoinen. Päätimme perjantaista viisastuneena mennä hieman myöhemmin avaamaan pisteen, ja juuri kuin oli tarkoitus lähteä alkaa satamaan rakeita… Suomen kesä. Kauheat helteet, painostava ilma ja siihen päälle raekuuro ja sen jälkeen kaatosadetta ja jossain kaukana jyrisi ukkonen. Mutta onneksi sateet ja ukkonen hellittivät, sateenkaari ilmestyi talon viereen, josta Janina sai ihanan kuvan.

37092150_2137010482980665_221088582637453312_n

Tapsa kävi meitä moikkaamassa ja pitämässä seuraa sateen aikana toimistolla. Ja myöhemmin Teemu tuli käymään pisteellä ja päätti jäädä auttamaan meitä. Iso kiitos Teemulle avusta koko meidän porukalta. Helteiden, painostavan ilman ja ehkä hieman käviämääränkin takia lauantaina alkoi olemaan aika ryytynyt. Oli mukava katsella hänen energiaa ja taitoa keskustella epäonnen pyörällä kävijöiden kanssa ja siitä sai itsekin tarvittavaa virtaa jaksaa iltaan asti. Tavarat saatiin kasaan ja teltta purettua ripeästi. Oli erittäin mielenkiintoinen ensimmäinen festarireissu ja on suuri halua nähdä minkälaista muilla festareilla on. Ensi kesää odotellessa.

Katja

37112784_2137001816314865_902940144393256960_n


Summer Up Yad

Istun autossa, mieleni valtaa jännitys. Tää on mun eka festari Yad:in kanssa. Kuinka kohdata uusia ihmisiä? Miten ottaa heihin kontaktia? Entä jos heitä ei kiinnosta? Kuinka saada aikaan kattava keskustelu? Kuinka kohdata päihtyneitä ihmisiä? Entä jos en osaakkaan keskustella? Apua!

Mehän tosiaan tehdään ehkäisevää päihdetyötä, itse näen sen todella tärkeänä. Mielummin asioille yritettäisiin tehdä jotain, ennekuin ne kasvavat suuremmaksi ongelmaksi yhteiskunnassa. On tärkeää kuulla eri ikäisten ihmisten mielipiteitä päihteistä, niiden käytöstä. Niin omalla kohdalla, läheisen, yhteiskunnan ja nuorten.

Yad:in infopiste festareilla koostuu teltasta, jonka sisälle on koottu tarroja ja esitteitä joita ihmiset voivat ottaa. Meistä Yad: laisista, joiden kanssa ihmiset voi keskustella. ”Härpäkkeistä” joilla ihmiset voivat leikkiä. Vesitatuoinneista jotka ovat helppo ja nopea tehdä. Kaikki toiminta infopisteella on täysin ilmaista!

Info pisteellä on myös epäonnenpyörä jossa ihmiset voivat käydä pyöräyttämässä pyörää, jonka jälkeen heille esitetään kysymys pyörän pysähtyneen numeron kohdalta. Aiheita oli paljon ja epäonnenpyörä olikin näillä festareilla hyvässä suosiossa. Keskustelujen jälkeen ihminen sai valita itselleen: kortsun, korvatulpan tai tikkarin. Tikkarit tekivät varmaan eniten kauppaansa.

Pisteellä voi myöa tehdä huumetestin. Tämä herättää ihmisissä paljon reakointia:”Mikä huumetesti? Missäs ne purkit on?”. Meidän huumetestimme on siis keskustelu muotoinen. Jokainen Yad: lainen kantaa kaulassaan eri aihealueeseen liittyviä kysymyksiä joihin ihmiset vastaavat. Tästäkin he saavat valita minkä ottavat: kortsun, korvatulpan vai tikkarin.

Jos siis näet festareilla YAD teltan, tule ihmeessä peremmälle niin keskustellaan. Itselleni ihmisten kohtaaminen on ollut jännittävää, mutta tämän festari työn avulla olen uskaltanut kohdata ihmiset ihmisenä. Monien kanssa om syntynyt todella laajoja keskusteluja päihteistä, niiden käytöstä, haitoista ja lisääntymisestä. On ollut ilo jakaa mielipiteitä ihmisten kanssa ja kuulla myös heidän kokemuksistaan.

Meiän festari porukka oli ihan huippua. Käytiin yhes ostaa safkat kaupasta ja tehtiin ruuat yhessä. Porukalla myös käytiin paljon syvällisiä keskusteluja ja musta oli huippua et pystyttiin luottaan toisiimme. Ryhmä henki tosiaan toimi!

Majotuksena meillä oli yks Lahden nuorisotalo ja se oli ihan huippu mesta. Oli liikuntasalia, kuntosalia, takkahuonetta, musatilat ja vaikka mitä. Tosi viihtysät ja siistit. Ei ois voinu parempaa majotusta festareiden ajaks toivoa.

Mulla oli ihan huippu festarit. Ja tottakai oli huippuu et sai käyä kuuntelee ja kahtelee parit keikat. En voi kuin kiittää Yad et pääsin tähän festari porukkaan mukaan💗
✏ Yad Vapaaehtoinen Krista


📸 Yad Festari Vastaava Aino


Nummirock 2018

Nummirock, paras tapa viettää juhannus, ainakin jos meikältä kysytään. Festari joka järjestetään Nummijärvellä järven rannalla keskikesän juhlan aikaan. Lämpöä, rakkautta ja mahtavia ihmisiä ja totta kai maailman parasta musiikkia.

Eiku hetkonen… kelataan taaksepäin. Festari joka järjestetään Nummijärvellä, joo oikein. Järven rannalla, kyllä. Keskikesän juhlan aikaan, no joo. Lämpöä?! NO EI AINAKAAN IKINÄ KELIEN PUOLESTA! Se ei vaan ole Nummen juttu, että siellä olisi hyvä keli. Silti rakkaus ja mahtavat ihmiset ovat siellä joka vuosi vaikka jokainen tietää, että ei siellä missään shortseissa ja hamosissa pärjää. Vaikka niitäkin näkyy, ja mankineissä kekkaloivia tyyppejä. Juu, nummessa on kaikkea, kaikesta huolimatta.

Itse olen ollut YADn matkassa jo yhdeksän vuotta ja nummessa olen näistä vuosista kuusi. Perinne joka ei toivottavasti heti katkea. Näiltä festareilta on kertynyt sellaisia festarituttuja jotka tulevat joka vuosi käymään pisteellä, tekemässä huumetestin ja kokeilemassa mitä uutta siistiä meillä on. Tänä vuonna uusin juttu oli epäonnenpyörä, se oli selvästi valttikorttimme pisteellä ja se keräsikin eniten kävijöitä. Kehujakin se taisi saada!

 

Infopisteen meininkiä meinasi varjostaa huono keli ja ihmiskato, mutta emme antaneet sen liiaksi haitata ja parin viimeisen päivän aikana keksimme uuden tavan millä saisimme ihmisten huomion. Aloimme jakamaan pisteemme ohi käveleville ihmisille tarroja ja kortsuja, tämä toimi ainakin sen verran että emme jääneet täysin ilman ihmiskontakteja. Tänä vuonna ihmisiä oli minusta muutenkin aiempiin vuosiin verrattuna vähemmän ja se näkyi minusta pisteellämme. Onneksi epäonnenpyörä oli tosiaan mukana, se auttoi myös ihmisten kiinnostuksen herättämisessä. Toinen hyvä ”kikka” oli hyppynaru! Pari tyyppiä pyörittämään ja johan oli jo joku valmiina hyppäämään. Käväisin itsekkin hyppimässä parin festari kävijän kanssa. Yksi oli Infected rainin laulaja, joka on nyt aina pakko mainita tähän väliin 😀 Eli vink vink, käyttäkää ihmiset hyppynarua!

 

Mieleenpainuvin kohtaaminen oli erään miehen kanssa joka kertoi työskentelevänsä vankilassa ja oli erittäin kiinnostunut toiminnastamme. Niinkin kiinnostunut, että hän jätti yhteystietonsa ja festareiden jälkeen olin häneen yhteydessä ja mainostin meidän menetelmäkorttejamme ja muuta materiaalia mistä nettikaupastamme löytyy. Mies oli erittäin innoissaan edelleen ja lupasi olla jatkossa yhteydessä. Toivottavasti tästä kehkeytyy joku hyvä yhteistyörupeama!

Toinen mikä on aivan pakko mainita on eräs hyvissä olotiloissa oleva nuori nainen. Hän oli kovin innoissaan tarroistamme ja kysäisikin ennen kuin lähti, että ei meillä olisi tarroja missä olisi peikkoja, oli kuulemma joskus sienipäissään niitä nähnyt. Itse hiukan hämmentyneenä valittelin että ei valitettavasti löydy, mutta lupasin viedä kehitysidean eteenpäin. Uusia tarroja siis odotellessa 😀

Tähän voisi heittää jotain syvällisiä loppu sanoja, mutta kerronpas vain että mene ja kokeile nummi.
Nummi on rakkautta ❤

Kiitän ja kumarran!
Saana


Provinssi 2018

Voi juku mikä reissu takana! Oltiin viime viikolla Provinssissa 28.-30.6.2018. 40 vuotta täyttävä festari veti kuulemani mukaan yli 70 000 kävijää alueelleen, eikä se mikään ihme ole viihtyisän, hyvin järjestetyn tapahtuman sekä monipuolisen artistikattauksen vuoksi! Lähdettiin keskiviikkona 27.6. Jyväskylän toimistolta kohti Ilmajokea, jossa majoituimme ihanalla Seppälän Nuorisotalolla!! 🙂 Ekana iltana käytiin kaupassa ostamassa sapuskat, kahvit sun muut, ja laitettiin majotusasiat kondikseen. Torstaina suunnattiinkin sitten aamupäivällä kohti Provinssia! Mahtavaan fesuporukkaamme kuului festarivastaava Eetun lisäksi Janne, Jenna, Jenni, Joni (hirveesti jiillä alakavia), Saara, Tanja sekä Teemu.

Teltta pystytettiin lähelle narikkaa, ennen turvatarkastusportteja. Eli sellaiselle alueelle minne pääsee vain rannekkeella, mutta muuten voi vielä chillailla vähän vapaammin, ja itseasiassa tosi moni leiriytyikin vielä nurmikolle siinä ennen alueelle menemistä. Torstain keli ei meitä enää alkuillasta niin suosinut, mutta ei me annettu sen haitata meininkiä, olihan meillä kuitenkin sadetakit ja monella myös kumpparit messissä.

Perjantaina keli oli onneks jo vähän parempi, ja sen huomas myös teltalla kävijöiden määrässä. Epäonnenpyörä oli näilläkin festareilla selvästi suosituin ja vetovoimaisin ohjelmanumero! Huumetestejä ja myös muita keskusteluja teltalla tuli käytyä ihan kiitettävästi.

Lauantaina taisi olla kaikista eniten Provinssikävijöitä. Lauantaina ainakin allekirjoittanut teki eniten vesitatskoja teltalla käyneille. Kuskina menin muita edeltä nukkumaan majapaikalle jotta jaksoi aamulla lähteä ajamaan kohti Jyväskylää.

Sunnuntaiaamuna siivoiltiin majapaikka, syötiin aamupala ja pakattiin auto. Sitten vaan pakun nokka kohti Jyväskylää, Ähtärin ABC:n kautta. Väsynyttä porukkaa kyydissä mutta aika hemmetin hauska reissu takana! Kiitos kaikille että teitte reissusta näin ikimuistoisen ❤

 

– Jenni