Nummirock 2013
Nummirock 2013 Kauhajoki – Nummijärvi
Vai, että mikä oli meininki Nummirockissa? No todellakin aivan paras, mahtava ja kaikki mukana olleet olivat aivan kultaa. Mahtis porukka ja meininkiä ei puuttunut missään vaiheessa!
Keli oli koko ajan mukava vaikka synkältä välillä näyttikin. Vesisade alkoi onneksi vasta festareiden päätyttyä.
Pisteellä kävi jos minkälaista tallaajaa. Ilokseni huomasin, että oikeastaan kukaan ei tullut osoittamaan mielipidettään kuinka kamalia me olemme ja kuinka turha järjestömme muka on. Kaikki olivat oikein iloisia, kun olimme taas paikalla, vanhat tutut kävivät morjestamassa ja taas kehumassa kuinka ihania me ollaan. Bändit olivat kaikki kyllä aivan loistavia muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Leikin myös vähän fanityttöä ja kävin hakemassa Mikko Herraselta ja Nicolen Ilkalta nimmarit. Mikko oli aivan hurmaava ja Ilkka ihana!
Pakko kyllä mainita eräs mukava herrasmies, joka tuli parikin kertaa minulle juttelemaan. Hän tuli viimeisenä päivänä siihen pisteelle ja kysäisi minulta saako minun kanssa taas jutella. No tottahan toki! Kaveri sitten ilmoitti, että on lähdössä Amsterdamiin viikon päästä ja ilmoitti, että kokeilisi siellä sieniä ja muuta jännää. Hän sitten minun mielipidettäni kysyi tästä ja minähän vastasin, että en pidä ideasta, mutta jos olet niin päättänyt tehdä niin en kai minä sinua voi kieltääkkän. Sitten hän tokaisi, että koita käännyttää minut, kun tuota mieltä olet. Noh, minähän siihen sanoin sitten, että ostaisi mieluummin niitä vaahtosieni karkkeja, ne ovat paljon parempia. Kaveri sanoi, että ne ovat kyllä hyviä ja toivon todella, että hän ostaisi mielummin niitä!
Kaiken kaikkiaan maailman paras reissu ja ihanat ihmiset. Kiitos kaikille ❤
– Saana
Lopuksi hieman elävää kuvaa todisteeksi siitä, että YADin reissuilla voi tapahtua mitä tahansa levotonta 🙂 :
Provinssirock
Provinssirockissa oli tuttu yadin meininki. Huumetestejä tehtiin, jaettiin materiaalia, juteltiin porukan kanssa välillä mitä lie ja temppuiltiin sirkusvehkeillä. Työ oli mukavaa ja hieman erilaista kuin perus infopistetyö. Rento ja hyvä fiilis kulki matkassa hieman sateisesta ja kylmästä säästä huolimatta. Keskusteluja käytiin monenlaisia, positiivisia ja negatiivisia. Fiilikset oli suurimmassa osassa keskusteluista hyviä.
Parhaat fiilikset jäi yleisesti koko festareista. Pisteen pitäminen, bändit ja koko tää porukka, keiden kanssa on saanut viettää tän viikonlopun, on ollut mahtavia. Festareilla voi todellakin pitää hauskaa ilman päihteitä, kun on loistava kaveriporukka, jotka eivät myöskään halua vetää päätä sekaisin. Keikoilla hyppiminen selvinpäin toimii loistavasti, kuten hauskan pitäminen yleensäkin.
Uusia tuttavuuksia tuli myös saatua näiden kolmen päivän aikana. Porukka oli tosiaan aivan loistava ja se innostaa lähtemään muillekin festareille tulevaisuudessa. Näähän oli siis meidän muutaman heebon ensimmäiset festarit ja jäi kyllä hyvät fiilikset. Innolla odottamaan seuraavia!
Iisrokki
Iisrokkia Iisvedellä
Yadin vapaaehtoiset oli tänä kesänä ensimmäistä kertaa Iisrokissa Suonenjoella. Lähdimme Iisrokkiin neljän yadilaisen porukalla. Festarit olivat pienellä Iisveden kylällä järven rannalla. Yhden päivän Iisrokki oli mukavan rento aloitus festarikesälle. Iisrokki oli päihteetön tapahtuma.
Infopisteellämme kävi vähän porukkaa, keskusteluja ei oikein syntynyt. Festariporukka istuskeli lavan edessä kuuntelemassa musiikkia ja nauttimassa aurinkoisesta säästä. Festareilla kävi paljon aikuisia ja lapsia. Nuoriso festareilta (tai ainakin meidän infopisteeltä) puuttui kokonaan. Koska keskusteluja ei oikein syntynyt, kaivoimme sirkus välineitä esiin. Siinä muutama ala-aste ikäinen poika tuli esittelemään omia sirkustaitojaan. Jotain keskustelun tynkää saimme alkoholin käytöstä poikien kanssa aikaan.
Niin kuin melkein kaikilla muillakin festareilla, myös Iisrokissa oli mukana minulle täysin tuntematon uusi yadilainen. Festareiden parhaita puolia onkin juuri se, että törmää uusiin kavereihin ja jopa ystäviin. Yadin porukka on festari reissuilla kokoajan yhdessä, jotenka pakostakin tutustuu niihin uusiin ihmisiin. Mikä on mahtavaa. Itselläni on tänä kesänä vielä 3 festarit tiedossa, ja toivon että törmään taas uusiin ihmisiin.
Kivenlahtea ja ystävyyttä
Kivenlahtirock 7.-8.6.2013
Saavuimme perjantaina festarialueelle ja pystytettyämme teltan, portit olivat jo aukaistu ja väkeä valui sisälle pikkuhiljaa. Saimme matkaamme myös ensikertalaisen, joten opastimme hänet alkuun ja sitten pääsimmekin heti työn touhuun. Huumetestit sujuivat tutulla rutiinilla ja saimme paljon keskusteluja aikaan. Teltalla kävi myös ihmisiä juttelemassa muutenkin kuin vain testien merkeissä.
Parhaiten mieleen jäi keskustelu erään nuoren miehen kanssa, jolta tietoa ja innostusta ei puuttunut. Aiheita käytiin useampi läpi (huumeet ja maailmankauppa, kohtuukäyttö sekä huumeet ja rikollisuus). Keskustelun fiilis oli positiivinen ja rento.
Pisteellä oli koko festarin ajan mahtava meininki ja kaikilla oli todella hauskaa. Teltan luona kävi kaikenlaisia tallaajia, mutta harva niistä oli selvin päin liikenteessä.
Jenni ja Roosa
Nyt kun olen ollut Yad:n mukana jo 3 vuotta, on tullut tavattua monia uusia ihmisiä joista on itselle muodostunut hyviä ystäviä. Ehkä kaikista rakkain ystävyyssuhteeni on muodostunut Sannaan, jonka tapasin ensimmäistä kertaa Yad:n järjestämässä infopiste-koulutuksessa. Sanna saapui Bronxille päivää aikaisemmin minun ja Eeditin seuraksi. Aluksi jännitti tavata uusi ihminen mutta haettuamme pizzat mukaan ja mennessämme Bronxille, huomasin jo matkalla että tämän tytön kanssa riittäisi puhuttavaa vaikka mistä. Yö sujui jutellen, syöden ja laulaen sing staria. Koulutuksen jälkeen törmäsin Sannaan seuraavan kerran Yad:n järjestämällä kesäleirillä. Leiri oli mahtava ja tutustuimme Sannan kanssa lisää. Tämän jälkeen olimme yhdessä muutamilla festareilla ja nykyään Sanna asuu naapurissani ja pidämme yhteyttä lähes päivittäin. Yad on ehdottomasti yksi suurimpia syitä siihen, miksi tämän hetkinen kaveripiirini on laajentunut valtavasti vain 3 vuoden sisään ja olen saanut monia muitakin hyviä ystäviä. Eipä olisi tämä tyttö silloin uskonut
että pyörittäisi vielä jonain päivänä Jyväskylän paikallisosastoa. ;>
Vaula