Posts tagged “provinssi

Upeeta infopistetyöskentelyä ja tiimipeliä!

Festarikamat ovat paikoillaan ja festaripölyt alkavat laskeutua toimiston uumenissa. Melkoisen upea kesä ollut kaikenkaikkiaan. Aivan huippujengiä ollu mukana fesuilla ja ei voi, kuin olla kiitollinen kaikista ketkä ovat kynnelle kyenneet ja lähteneet viettämään YADin porukalla fesuja. Upeeta infopistetyöskentelyä ja tiimipeliä. Ootte kaikki kultaa! ❤

Festarikesäää.iida

Kuvakollaasi vapaaehtoisten ottamista kuvista.

Festareiden koontia on aika aloittaa tekemään ja tämä koonti huipentuukin Himoksella vietettävään purkuviikonloppuun, jossa yhdessä vapaaehtoisten kanssa katsellaan, että minkäslainen festaripalapeli me koottiinkaan tänä vuonna. Satoja ihmisiä kohdattuna, upeita musiikki ja festarielämyksiä koettuina. Ihania oivalluksia siitä, että YADin selvä käyntikortti festareille on todellakin vertaistansa vailla. Yhteiset kommellukset ja pulmatilanteista selviämiset ovat lisänneet huumorintuntua reissuilla sekä yhteishenkeä, koska yhdessähän näistä hommista selvitään. Tai purkuviikonlopussahan se sitten lopulta selviää, että onko vielä jotain jäänyt hampaankoloon 😀 (muuta kuin  kuuleman mukaan italianpataa..)

IMG-20190628-WA0005

Lost Unicorn – festaripaidat. Kuva: Eetu Pakkanen

Työntekijän silmin täällä toimistolta käsin ja puhelimen välityksellä (back uppina) pyrimme tekemään kaikkemme kesän aikana, että hommat sujuivat hyvin YADin festarireissuilla. Ja, että suurinosa festarikuutiosta olisi reissussa mukana…:D Festaripäivystysvuoroissa toimivat tänä vuonna Iida, Janina, Anne, Taneli ja Janne. Festaritavaroiden läpikäyntiä ja uudelleen kasaamista sekä purkamista ja tiskaamista yms. Myös reissukohtaista säätämistä lähtijälistan osalta oli tuttuun tapaan useaan otteeseen. Muutamat fesut jouduttiin perumaan, mutta lopulta festarilistalta saimme onnistumaan 11 eri festarit WUHUU!!

Oli ilo elää festarihenkeä näin toimistolta käsin ja sai tosiaan kuulla hauskoja festaritarinoita jokaiselta reissulta. YADilaisuus huokui jokaisella reissulla ja välittyi myös somen kautta mm. facessa sekä instagramin puolella #streittinäfestareilla #YADry. Myös yksi lehtijuttu sekä radiohaastattelukin mahtui mukaan festaritoiminnan tiimellyksessä.

Festarireissuista Puntala-Rockissa vapaaehtoistemme Benjamin pääsi haastatteluun Scum Radioon (42:05 – 44:25): https://www.mixcloud.com/ScumRadio/scum-radio-puntala-rock-2019-spesiaalil%C3%A4hetys-feat-olotila-ja-juggling-jugulars/

EsimerkkifestarihaastatteluPinja

Himoksella Pinjaa haastateltiin Keskisuomalaiseen ja tässä Screenshot-kuva nettilehdestä.

Tänä vuonna festareilla toimineet vaparit saivat itselleen Lost Unicorn – paidat sekä halutessaan festarikohtaiset Open Badge – virtuaaliset osaamismerkit tehdystä vapaaehtoistyöstä. Kiitoksena tosiaan vielä pidetään purkuviikonloppu kaikille niille vapaaehtoisille, jotka ovat tänä kesänä YADin mukana kiertäneet festareita ❤

1Kerää kesän badget talteen.iida

Festarikohtaiset Open Badge – virtuaaliset osaamismerkit vuosimallia 2019

Purkuviikonlopusta tulee vielä tunnelmia sitten elokuun lopulla tänne blogin puolelle myös. 🙂

HOX!: Jos mielii varmistaa festaripaikan YADin matkassa kesänä 2020, niin sen voi varmistaa käymällä YADin Festarityön Infopistekoulutuksen. Seuraava koulutus pidetään Tampereella 30.11.-1.12.2019.

Koulutukseen ilmoittautuminen aukeaa 28.10.2019. Seuraamalla YADin kanavia, voit bongata ajankohtaisimmat jutut sekä tulevat koulutukset!

 

Festariterkuin,

Iida YAD ❤

dav

Simerockin reissulta kantautui ihania festariterkkuja ❤


Provinssi (27.-29.6.2019)

Provinssin tekstiä Benjaminilta sekä kuvateksteissä tunnelmia Pauliinalta ❤ 

pauliinankuva

PAULIINA: ”Kävin YAD:illa festarityö koulutuksen ja päätin lähteä vapaaehtoiseksi festarityö hommiin. Ensimmäisinä festareina pääsin kokemaan Provinssin, jossa en ole ikinä aikaisemmin käynyt. Vaikka Provinssiin lähtö pelottikin alkuun, oli kokemus aivan mahtava.
Pääsin näkemään mahtavia bändejä sekä kohtaamaan upeita ihmisiä. Itseluottamukseni on kasvanut huimasti, kun olen saanut rohkeutta lähteä mukaan näihin kaikkiin toimintoihin.”

__________________________________________________________________________________________

Hei, olen Benjamin, mahtavaa kesää tasapuolisesti kaikille yadilaisille ja muille lukijoille. Tutustuin keväällä 2019 yadin toimintaan ja siten myös festaritoiminta tutuksi ja pääsin osallistumaan festari koulutukseen.  Ensimmäinen festari yad vaparina oli Provinssi, suoranainen tulikoe.

Lähtöpäivänä saavuimme Jyväskylän Lutakolle tekemään lähtöä, vastaava Eetu otti haltuun porukkaa heti kiitettävästi, yhteensä 8 hengen porukka sääti viimeisiä festari tavaroita kasaan  ja sitten autoa pakkaamaan. Pääsimme lähtemään hyvissä ajoin, mutta navigointi ei aluksi mennyt ihan putkeen. Ajoimme lähes tunnin mapsin neuvomaa kävelyreittiä pitkin, eikä sanonta, kävellen olisit jo perillä, olisi ollut kovin väärässä. Kuski Jannelle iso kiitos kärsivällisyydestä sekoilusta huolimatta, siis hauskaa oli selvinpäin. Porukalla oli todella hyvä asenne alusta asti ja pienet kommellukset jaksoivat lähinnä naurattaa. Pääsimme majapaikkaamme hyvissä ajoin uskokaa tai älkää ja Ilta meni kaupassa käydessä, haimme rannekkeet ja valmistelimme nukkumapaikkamme. Ensimmäisenä yönä minun ilmapatjasta pääsi lähes kaikki ilmat ja olin pakotettu menemään sohvalle, eli hyvin käynnistyi Provinssi reissu.

pauliinankuvaa

PAULIINA: ”Provinssi oli festaritapahtumista suurin ja haastavin ja tänäkin vuonna provinssiin tuli yli 73000 ihmistä. Suuresta ihmismäärästä  huolimatta tunnelma oli katossa ja YAD:in pisteellä pelailtiin huojuvaa tornia ja kohdattiin upeita ihmisiä, kuultiin paljon tarinoita päihteiden käytöstä, haastavista elämäntilanteista ja ilon aiheista.”

__________________________________________________________________________________________

Sitten alkoi ensimmäinen festari päivä, ajoimme Provinssin alueelle ja paikalle meno sujui mallikkaasti, piste oli pian paikallaan ja Eetun johdolla vielä kävimme läpi keikka aikataulut ja yleisesti kuulumiset.  Itselle infopistetyöskentely oli jo tuttua ja keskustelu yad päihdepoliittisten linjausten mukaisesti luontaista, sillä melko lailla omatkin kannat ovat samankaltaisia, silti tämä kokonaisuus, erilaiset persoonat vapaaehtoisina, sekä humaltuva festari kansa toivat aivan omanlaisensa lisän perus infopisteilyyn.

Sää oli hieman epävakaa, mutta ensimmäisenä päivänä kyllä aurinko pilkisteli. Laitoimme pelit esille ja huojuva torni oli tasaisessa käytössä, se myös veti kiinnostuneita  pisteelle, ihan pelaamaan ja sitten myös keskustelemaan. Festari konkari Matti sai torstaina parhaimman musiikkikattauksen ja ylipäätään kaikki saivat sovittua kiitettävästi keikoilla käyntinsä niin, että pisteellä oli silti 3-4 henkeä kokoajan. piste laitettiin puolelta öin kiinni ja  kaikki kävivät katsomassa viimeistä artistia macklemorea. Sitten menimme takaisin majapaikkaan ja nukkumaan, autossa kävimme vielä läpi tunnelmia.

Toinen päivä perjantai alkoi hyvin väsyneissä merkeissä, mutta hyvillä mielin, teimme ruokaa lihansyöjille sekä vegaaneille, 2 tunnissa 2 eri ruokaa ja 8 henkeä suihkussa, se on erittäin pätevää toimintaa ollut jokaiselta. Sää oli hieman sateinen, mutta meininkiä se ei haitannut. Festari kansaa olikin nyt huomattavasti enemmän liikkeellä ja paljon merkittäviä kohtaamisia jokainen koki. Itselle jäi muutama erityisesti mieleen, mm. nainen joka alkoi kertomaan elämänsä haasteista ja itse pystyin samaistumaan ja tukemaan tätä, ylipäätään parhaita keskusteluja syntyi melko sattumalta, selkeästi jonkinlainen tarve oli ihmisillä saada jakaa asioita ja todella moni kiitti työtä mitä teemme Yad vapaaehtoisena. Pääsin katsomaan Eerikan kanssa Lamb of God keikkaa ja meininki oli todella hurja, hädintuskin selvisimme omin jaloin pois yleisöstä, mutta hieno kokemus. Yöllä, kun oli lähtö festareilta, menimme vielä kauppaan aivan liian väsyneinä. Kaikki nauroivat tajuttomille jutuille. Eetu valitsi niin söpöt ostoskärryt, että hyppäsin niiden kyytiin härnäämään. Siis meillä oli todella hauskaa lyhyesti sanottuna. Ja Eerika änkesi vielä Eetun päälle etupenkille ja alkoi vilkkumysteerin selvitys, toisinsanoen Eerika oli saanut hätävilkut päälle kiipeillessä, mutta emme väsyneenä tällaisia heti älynneet. Sekoiluista huolimatta pääsimme kohtuullisen ajoissa nukkumaan ja keräämään voimia.

IMG-20190628-WA0001

PAULIINA: ”Vaikka Provinssi oli reissuna todella raskas ja iso tapahtuma, joka meni vähillä yöunilla, mutta kovalla tsempillä, oli se reissuna ikimuistoinen. ” ”Yadilla olen päässyt mukaan Suomen suurimpiin festareihin, keskustelemaan ja kohtamaan ihmisiä sekä ajamaan yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita ja haastamaan myös itseäni ja omia sosiaalisia taitojani.”

IMG-20190629-WA0018

Lauantaina, 3 festaripäivänä olimme pikkuisen virkeämpinä, taas valmiina hyvällä asenteella tekemään vapaaehtoista ennaltaehkäisevää päihdetyötä. Selkeästi kaikki olivat jo rentona pisteellä ja muutenkin. Paljon sellaisia kävivät moikkaamassa vielä jotka olivat aiempina päivinä jutelleet, mutta myös todella monta pitempää keskustelua kävimme jokainen. Itse todistin erään naisen ovelaa sipsivarkautta, hänen keskustellessa matin kanssa, ovelalla tarkoitan röyhkeää. Samalla aikaa juttelin 3 nuoren tytön kanssa, joista yksi alkoi vaatimaan sipsiä myös, hyvin kärkkäästi, loppujen lopuksi kärsivällinen keskustelu tuotti sen tuloksen, että hekin arvostivat yad vapaaehtoistoimintaa, niin kuin suuren osan kävijöistä kanssa kävi. Jossain vaiheessa Pauliinaa koitettiin vikitelläja kyllähän niitä flirttejä tuli, milloin täytyi muistuttaa ystävällisesti mitä olimmekaan tekemässä, mutta ei mitään ahdistavaa käynyt kellekään, hurtilla huumorilla selvittiin jokainen. Ja nauraa kyllä sai jokaisen kanssa.

Keikoista ehdottomasti Juha Tapion keikka jäi mieleen, erityisesti hänen tyyli ottaa yleisö välittömästi ja lämmöllä mukaan oli erityistä.

Joka päivä vastaavamme otti haltuun porukan ja kävimme kohokohtia ja harmeja läpi, eikä sen puolesta jäänyt mitään kytemään, muutenkin oli todella hienoja hetkiä muiden vapareiden kanssa, esim. kun istuimme juomassa kahvia ja jaoimme jokainen siinä omasta elämästä ja sitä kautta motiiveistamme tehdä yad festarityötä.

IMG-20190627-WA0025

Viimeisenä aamuna Seinäjoella, pakkasimme tavarat ja siivosimme jälkemme, kaikki tekivät osansa niin, että lähtö oli sujuva. Jyväskylään paluumatka sujui melko unisissa tunnelmissa, suuri kiitos Jannelle vielä kuskin hommista. Perillä toimistolla keitimme kahvit, purimme tunnelmia, nappasimme hyvän yhteiskuvan vielä ja hyvästelimme toisemme. Vaikka oli ihanaa mennä omaan kotiin rauhoittumaan ja omaan sänkyyn nukkumaan, ihmiset tulivat muistojen lämpöisissä fiiliksissä mukana ja saivat suupielet ylöspäin, kuten tätä kirjoittaessa.

Koin hienona sen aidon ilon, mitä pystyi selvinpäin keikoilla kokemaan ja tuhansien päihtyneiden ihmisten ympärillä. Rehellisesti pidimme hauskaa selvinpäin ja sekoilimme. Meillä oli toisemme ja jokaisen erilainen persoona antoi reissuun aivan uniikin lisän ja vahvuuden. Koin että kaikilla oli hyvä mieli Provinssista ja yhteishengestä, väsymyksestä huolimatta jaksoimme nauraa. Kiitos minun puolesta koko Provinssi porukalle, oli mahtavaa muodostaa tiimi kanssanne.

IMG-20190628-WA0005

Benjamin kirjoitti pidemmän tekstin sekä kuvateksteissä Pauliinan ajatuskuplia ❤

KUVAT: Vapaaehtoisten ottamia kuvia


Provinssi 2018

Voi juku mikä reissu takana! Oltiin viime viikolla Provinssissa 28.-30.6.2018. 40 vuotta täyttävä festari veti kuulemani mukaan yli 70 000 kävijää alueelleen, eikä se mikään ihme ole viihtyisän, hyvin järjestetyn tapahtuman sekä monipuolisen artistikattauksen vuoksi! Lähdettiin keskiviikkona 27.6. Jyväskylän toimistolta kohti Ilmajokea, jossa majoituimme ihanalla Seppälän Nuorisotalolla!! 🙂 Ekana iltana käytiin kaupassa ostamassa sapuskat, kahvit sun muut, ja laitettiin majotusasiat kondikseen. Torstaina suunnattiinkin sitten aamupäivällä kohti Provinssia! Mahtavaan fesuporukkaamme kuului festarivastaava Eetun lisäksi Janne, Jenna, Jenni, Joni (hirveesti jiillä alakavia), Saara, Tanja sekä Teemu.

Teltta pystytettiin lähelle narikkaa, ennen turvatarkastusportteja. Eli sellaiselle alueelle minne pääsee vain rannekkeella, mutta muuten voi vielä chillailla vähän vapaammin, ja itseasiassa tosi moni leiriytyikin vielä nurmikolle siinä ennen alueelle menemistä. Torstain keli ei meitä enää alkuillasta niin suosinut, mutta ei me annettu sen haitata meininkiä, olihan meillä kuitenkin sadetakit ja monella myös kumpparit messissä.

Perjantaina keli oli onneks jo vähän parempi, ja sen huomas myös teltalla kävijöiden määrässä. Epäonnenpyörä oli näilläkin festareilla selvästi suosituin ja vetovoimaisin ohjelmanumero! Huumetestejä ja myös muita keskusteluja teltalla tuli käytyä ihan kiitettävästi.

Lauantaina taisi olla kaikista eniten Provinssikävijöitä. Lauantaina ainakin allekirjoittanut teki eniten vesitatskoja teltalla käyneille. Kuskina menin muita edeltä nukkumaan majapaikalle jotta jaksoi aamulla lähteä ajamaan kohti Jyväskylää.

Sunnuntaiaamuna siivoiltiin majapaikka, syötiin aamupala ja pakattiin auto. Sitten vaan pakun nokka kohti Jyväskylää, Ähtärin ABC:n kautta. Väsynyttä porukkaa kyydissä mutta aika hemmetin hauska reissu takana! Kiitos kaikille että teitte reissusta näin ikimuistoisen ❤

 

– Jenni


Provinssi 2016

Provinssi 30.6-2.7.2016

YAD oli mukana taas kerran provinssissa, viikonlopusta ei fiilistä puuttunut, eikä sadekaan saanut lannistettua keltatakkista porukkaa.  Meitä lähti provinssiin 8 hengen porukka: Vaula, Jenna, Taneli, Katja, Salla, Petri, Jaakko ja minä eli Aino.

IMG_20160715_173411.jpg

Torstai-aamuna Jyväskylän toimistolla pakattiin kaikki (ainakin lähes kaikki) tavarat mukaan autoon ja lähdettiin kahdeksan aikoihin ajelemaan kohti Seinäjokea, Törnävänsaarta ja Provinssia. Seinäjoelle päästyämme käytiin viemässä tavarat majoituspaikkaan ja syötiin. Jonka jälkeen lähdettiin seikkailemaan ja hakemaan rannekkeita. Saavuimme muutamien mutkien kautta rannekkeet käsissämme vihdoinkin Provinssin alueelle, purimme auton ja kasattiin teltta pystyyn, pöytäliina oli unohtunut matkasta mutta seinälippu kävi siihen hommaan myös mainiosti. Saimme kuitenkin pisteen kasaan ja ihmisiä alkoi virrata alueelle sisään, osa ihmisistä tuli hyvinkin ennakkoluulottamasti pisteelle kyselemään että saako täällä tehdä huumetestiä ja yllättyikin positiivisesti keskustelusta. Osa olisi taas mielummin pissinyt purkkiin kuin jäänyt keskustelemaan meidän kanssamme. Huumetestit aiheuttivat puolin ja toisin sekä hyviä että huonoja ajatuksia. Pisteemme sijaitsi itäporteista sisään tullessa olevan aula-alueella, johon ihmiset jäivät istuskelemaan.

2016-07-03 02.52.10 1.jpg

Kävimme Petrin, Jaakon ja Jennan kanssa testaamassa myrskyvaroitus-peliä SPR:n pisteellä, selvittiin ulos ja aikaakin jäi vielä muutamia minuutteja. Sen jälkeen alkoikin pieni myrsky oikeasti. Myrskystä (Kaatosateesta) huolimatta saatiin tehtyä hyviä ja kivoja huumetestejä ja muutama ihminen siinä kaatosateessakin halusi tulla keskustelemaan meidän kanssa teltan ulkopuolellekkin.

received_301076926895079

Torstaina pisteellä käytiin paljon hyviä keskusteluja ja tehtiin huumetestejä, oli sekä huonoja että hyviä keskusteluja, mutta paljon enemmän niitä hyviä, ennakkoluuloista ja syyttelystä huolimatta suurin osa ihmisistä tuli kertomaan siitä että hyvää työtä tehdään.

Vesitatuoinnit oli menestys ja niitä tultiinkin hyvin usein kyselemään innostuneena pisteeltä.

Perjantaina herättiin majoituspaikasta yhdeksän aikoihin, syötiin aamiaista ja lähdettiin kaupan kautta seikkailemaan taas törnävänsaarta kohti, hyvällä säällä saattoi olla vaikutusta hyvään fiilikseen, alueella piste taas kuntoon ja sitten eikun huumetestejä tekemään, Perjantaina alueella oli jo muutama tuhatta ihmistä enemmän ja se lisäsi meidänkin teltalla vierailua, huumetestit jakoivat mielipiteitä lähes yhtä paljon kuin Antti Tuisku. Perjantaina useampi ihminen tuli kyselemään että mitäs me ollaan ja mistä tullaan. Vesitatskat oli kova hitti ja monella ihmisellä huumetestit herätti ajatuksia ja osalle tarttui myös esitteitä ja muita matskuja mukaan, muutamat tuli myös ostamaan meiltä haalarimerkkejä ja pinssejä. 👍

Lauantaina sää ja fiilis oli mahtava! Pääpäivä ja festareilla oli sitten jo huomattavasti enemmän ihmisiä, varmaan semmoise kymmenen tuhatta enemmän! Sen kyllä huomasi myös meidän pisteellä ja vessajonoissa. Muutamia ihmisiä edelliseltä päivältäkin tuli moikkaamaan meitä pisteelle ja tekemään uudet huumetestit eri aiheista.Välissä kerkesimme käydä myös katsomassa muutamaa artistia, mutta itse tyhmänä unohdin sekä lippiksen että vesipullon porttien väärälle puolelle ja hommasin auringonpistoksen tai nestehukan itselleni. Alueella oli hieman ahdasta liikkua ja muutaman kerran meinattiin kompastuakin ihmisten jalkoihin.Pääesiintyjänä isolla lavalla oli Rammstein ja fiilis oli katossa!

Processed with VSCO

Viikonlopun saldona tyytyväinen, mutta väsynyt ja onnellinen porukka.  Yksi auringonpistos, taikka nestehukka, hyvää ruokaa, mahtava porukka, paljon hyviä keskusteluita ja kohtaamisia, ennakkoluulojen muuttamista ja hyvää palautetta. Kiitos kaikille ketä oli mukana ja jos ikinä mietit kannattaako lähteä YADin mukana festareille, niin todellakin kannattaa!:)

Meidän porukka hitsautui nopeasti yhteen ja fiilis oli hyvä ja avoin koko festivaalien ajan!

Kiitos YAD perhe ❤