Upeeta infopistetyöskentelyä ja tiimipeliä!
Festarikamat ovat paikoillaan ja festaripölyt alkavat laskeutua toimiston uumenissa. Melkoisen upea kesä ollut kaikenkaikkiaan. Aivan huippujengiä ollu mukana fesuilla ja ei voi, kuin olla kiitollinen kaikista ketkä ovat kynnelle kyenneet ja lähteneet viettämään YADin porukalla fesuja. Upeeta infopistetyöskentelyä ja tiimipeliä. Ootte kaikki kultaa! ❤

Kuvakollaasi vapaaehtoisten ottamista kuvista.
Festareiden koontia on aika aloittaa tekemään ja tämä koonti huipentuukin Himoksella vietettävään purkuviikonloppuun, jossa yhdessä vapaaehtoisten kanssa katsellaan, että minkäslainen festaripalapeli me koottiinkaan tänä vuonna. Satoja ihmisiä kohdattuna, upeita musiikki ja festarielämyksiä koettuina. Ihania oivalluksia siitä, että YADin selvä käyntikortti festareille on todellakin vertaistansa vailla. Yhteiset kommellukset ja pulmatilanteista selviämiset ovat lisänneet huumorintuntua reissuilla sekä yhteishenkeä, koska yhdessähän näistä hommista selvitään. Tai purkuviikonlopussahan se sitten lopulta selviää, että onko vielä jotain jäänyt hampaankoloon 😀 (muuta kuin kuuleman mukaan italianpataa..)

Lost Unicorn – festaripaidat. Kuva: Eetu Pakkanen
Työntekijän silmin täällä toimistolta käsin ja puhelimen välityksellä (back uppina) pyrimme tekemään kaikkemme kesän aikana, että hommat sujuivat hyvin YADin festarireissuilla. Ja, että suurinosa festarikuutiosta olisi reissussa mukana…:D Festaripäivystysvuoroissa toimivat tänä vuonna Iida, Janina, Anne, Taneli ja Janne. Festaritavaroiden läpikäyntiä ja uudelleen kasaamista sekä purkamista ja tiskaamista yms. Myös reissukohtaista säätämistä lähtijälistan osalta oli tuttuun tapaan useaan otteeseen. Muutamat fesut jouduttiin perumaan, mutta lopulta festarilistalta saimme onnistumaan 11 eri festarit WUHUU!!
Oli ilo elää festarihenkeä näin toimistolta käsin ja sai tosiaan kuulla hauskoja festaritarinoita jokaiselta reissulta. YADilaisuus huokui jokaisella reissulla ja välittyi myös somen kautta mm. facessa sekä instagramin puolella #streittinäfestareilla #YADry. Myös yksi lehtijuttu sekä radiohaastattelukin mahtui mukaan festaritoiminnan tiimellyksessä.
Festarireissuista Puntala-Rockissa vapaaehtoistemme Benjamin pääsi haastatteluun Scum Radioon (42:05 – 44:25): https://www.mixcloud.com/ScumRadio/scum-radio-puntala-rock-2019-spesiaalil%C3%A4hetys-feat-olotila-ja-juggling-jugulars/

Himoksella Pinjaa haastateltiin Keskisuomalaiseen ja tässä Screenshot-kuva nettilehdestä.
Tänä vuonna festareilla toimineet vaparit saivat itselleen Lost Unicorn – paidat sekä halutessaan festarikohtaiset Open Badge – virtuaaliset osaamismerkit tehdystä vapaaehtoistyöstä. Kiitoksena tosiaan vielä pidetään purkuviikonloppu kaikille niille vapaaehtoisille, jotka ovat tänä kesänä YADin mukana kiertäneet festareita ❤

Festarikohtaiset Open Badge – virtuaaliset osaamismerkit vuosimallia 2019
Purkuviikonlopusta tulee vielä tunnelmia sitten elokuun lopulla tänne blogin puolelle myös. 🙂
HOX!: Jos mielii varmistaa festaripaikan YADin matkassa kesänä 2020, niin sen voi varmistaa käymällä YADin Festarityön Infopistekoulutuksen. Seuraava koulutus pidetään Tampereella 30.11.-1.12.2019.
Koulutukseen ilmoittautuminen aukeaa 28.10.2019. Seuraamalla YADin kanavia, voit bongata ajankohtaisimmat jutut sekä tulevat koulutukset!
Festariterkuin,
Iida YAD ❤

Simerockin reissulta kantautui ihania festariterkkuja ❤
Festarikesä startattu!
Festarikesä on pärähtänyt käyntiin ja takana onkin jo Yläkaupungin Yö, Maailma kylässä – tapahtuma sekä Toukofest. Yläkaupungin Yöhön osallistuttiin toukokuussa YADin festarityönkoulutuksen yhteydessä, jossa uudet vapaaehtoisemme pääsivät tutustumaan infopistetyöskentelyyn heti käytännössä. Aurinkoinen keli helli meitä tuona viikonloppuna ja infopisteily olikin onnistunut oppimisreissu uusille vapareille. Sieltä varmasti jäi käteen ripaus kokemusta ja rohkeutta lähteä kesän fesuille mukaan YADin matkassa.

Yläkaupungin Yö – kaupunkifestari Jyväskylässä
Maailma kylässä – tapahtumassa mukana olosta voit käydä lukasee Nooran kirjoituksen täältä.
Jyväskylässä järjestettävillä Toukofesteillä vaparit viettivät aika intensiivisen päivän. Päivän aikana kohdattiin lukuisia ala-ja yläkoululaista.
”Hei. Oltiin tänää 3 hengen voimin toukofesteillä, porukkaa oli paljon ja pisteellä kävi ihan tosi älyttömästi porukkaa. Veikkaan et ainakin 85% festarilaisista kävi ainakin kerran käymässä juttusilla, kortsut ja tikkarit loppu 2 krt kesken 😀 oli ihan huippua ja hauskaa 🙂 päivän pelasti kun ihana Jyväskylän oppisopimus työntekijä Janina haki toimistolta kahvia 😀 vaikka oli vilkasta ja ei juurikaan taukoja niin pieneen porukkaan nähden pärjättii tosi hyvin 🙂” -Erika

Jyväskylässä Hipposhallilla järjestettävät Toukofestit järjestettiin tänä vuonna viimeisen kerran.
Tänä kesänä YADin toiminnassa vapaaehtoisemme saavat myös kerätä Open Badge – digitaalisia osaamismerkkejä. Festarikohtaisia Badgeja myönnetään reissussa mukana olleille vapareille. Nämä ovat hauskoja ja käteviä tunnustuksia toimintaamme osallistumisesta. Tätä voi hyödyntää hyvin mm. työnhaun yhteydessä, kun halutaan kertoa enemmän siitä, että missä kaikissa jutuissa sitä on tullut oltua mukana vapaaehtoistoiminnan tiimoilta.

Badge – esimerkki 🙂
Seuraavat fesut minne vapaaehtoisemme suuntaavat kesäkuun osalta ovat nämä:

Saaristo Openiin emme tällä kertaa pääse lähtemään 😦 Mutta kesäkuussa Nummeen, Himokseen sekä Provinssiin mennään! 🙂 ( jos vain jengi pysyy kesäflunssasta loitolla) Suunnittelukuva: Made by Maria
Jäämme odottamaan millaisia tarinoita näiltä reissulta kehkeytyy! Mukavaa ja lämpöistä kesää just sulle! 🙂
Fesuterkuin,
Iida YAD
YAD:n vaparit Yläkaupungin Yössä
YAD:n infopistekoulutuksen yhteydessä mentiin uusien YADilaisten kanssa pitämään infopistettä. Jyväskylän taide- ja kulttuuritapahtumaan Yläkaupungin Yöhön.
Jälleen kerran sai taas huomata että, infopisteellä toimiminen on ihan hullun hauskaa! Infopistemeiningeissä on aina hyviä tyyppejä mukana ja niin oli tälläkin kertaa. Plus, että pääsin tutustumaan taas uusiin ihmisiin!
Infopisteellä tekemästäni huumetesti – keskustelusta mulle jäi yks asiakas mieleen, joka oli tosi kiinnostunu aiheesta huumeet ja maailmankauppa. Asiakas valitsi aiheen, koska oli itseasiassa jo edellisenä päivänä keskustellu asiasta kaveriporukan kesken. Huumetestissä oli hyvä fiilis ja asiakas koki saavansa uudenlaista näkökulmaa huumeet ja maailmankauppa – aiheesta. Hänelle tuli yllätyksenä se, että mm. ostamalla reilun kaupan tuotteita voidaan vaikuttaa ehkäisevästi köyhien maiden viljelijöiden riskiin ryhtyä huumeviljelijöiksi. Kaikenlisäks tää asiakas halus lisätietoo YAD:n toiminnasta ja oli tosi kiinnostunut liittymään mukaan toimintaan.
YAD:n mukana festareilla oon huomannu, että kaikista kivointa festareilla on olla selvin päin. Oon tutustunu mahtaviin tyyppeihin sekä oon nähny monta eri lemppari bändiä livenä. Tällä kertaa Yläkaupungin Yössä päästiin näkee Seminaarimäen mieslaulajien esitystä, mikä oli ihan loisto lopetus infopisteilylle!
YAD:n vapari Iida K, kiittää, kuittaa ja rokkaa koko kesän! \,,/